Ahjo (01.06.2017 - Heikki Jokinen) Saksan IG Metall -liitto kamppailee aktiivisesti vuokratyön lisääntymistä vastaan. Nyt se saavutti merkittävän voiton BMW:n tehtailla Leipzigissa. Yhtiö siirsi omille palkkalistoilleen 420 vuokratyöläistä.

Ihmisten silmät loistivat ilosta, sanoo yritysneuvoston puheenjohtaja Jens Köhler. Jo vuosia talossa olleet eivät enää tunne olevansa toisen luokan työntekijöitä.

Työsuhteen myötä palkat nousevat heti 180 - 400 euroa kuussa. Liiton solmima sopimus nostaa lisäksi heidän yötyökorvaustaan ja lomarahaansa. Nyt yritysneuvosto selvittää mihin palkkaluokkiin entiset vuokratyöläiset sijoitetaan.

Ahjo (01.06.2017 - Heikki Jokinen) Jopa 30 000 miestä kaivaa laittomasti kultaa hylätyissä kultakaivoksissa köyhyyden riivaamassa Etelä-Afrikassa, kuten Ahjossa 15/2016 kerrottiin.

Lukuisten onnettomuuksien lisäksi heillä on uusi uhka: rikollisjengit taistelevat laittomien kaivosten tuotosta. Siksi moni on pestannut omia asemiehiä vartioimaan kaivoskuiluja.

Ahjo (01.06.2017 - Heikki Jokinen) Yhdysvaltain senaatti päätti toukokuussa rahoittaa 22 500 hiilikaivosten työläisen sekä heidän perheidensä ja leskiensä eläkkeet. Ne hävisivät heiltä kaivosyhtiön mentyä konkurssiin.

SAK (29.05.2017 - Heikki Jokinen) Kolme teollisuuden ammattiliittoa liittyi yhdeksi Rosprofprom-liitoksi Venäjällä. Perustava kokous varmisti, että pietarilaisten koneenrakentajien hyvät suhteet Suomeen voivat jatkua.

Uusi liitto kattaa aiemmat koneenrakennuksen, puolustusteollisuuden ja tekstiiliteollisuuden sekä kevyen teollisuuden liitot.

Venäläinen Solidarnost-verkkolehti kirjoitti sulautumisen taustoista. Keskeinen syy on se, että teollisuuden työpaikkojen vähentyessä liittojen voimavarat vähenevät.