Särmä (18.04.2013 - Heikki Jokinen) Puutyöväkeä edustava GS-liitto solmi Ruotsissa pääsiäisen jälkeen kolmivuotisen työehtosopimuksen. Liitto laskee sopimuksen kustannusvaikutukseksi 6,8 prosenttia. Se sisältää 0,5 prosenttiyksikköä, joka varataan uuteen osa-aikaeläkejärjestelmään ja työajan lyhentämiseen.

Sopimus koskee 35 000 liiton jäsentä puu- ja täytehuonekalu-, saha-, metsätyö- sekä pakkaussopimuksissa. Neljä muuta teollisuusliittoa solmi GS:n kanssa puitteiltaan samanlaisen sopimuksen. Nämä kattavat puoli miljoonaa työntekijää.

"Tämä oli uskomattoman raskas matka ja nyt tuntuu, että emme pääse pidemmälle", kertoi GS:n puheenjohtaja Per-Olof Sjöö sopimuksen synnystä. "Siksi tuntuu hyvältä saada sopimus, joka takaa jäsentemme reaaliansioiden nousun." Liiton ajama vanhempainpalkan korotus saatiin myös mukaan.

Metsätyösopimus osoittautui vaikeimmaksi palaksi. Siitä neuvoteltiin muun paketin solmimisen jälkeenkin. Pulmana oli liiton vaatima pääluottamusmiehen oikeus saada palkkaustietoja työntekijöistä, jotka eivät kuulu liittoon. Tähän työnantaja lopulta suostui. "Tämä oli meille erittän tärkeä kysymys jotta saamme metsäalan järjestykseen", sanoi GS:n sopimussihteeri Tommy Andersson.