SAK (08.04.2020 - Heikki Jokinen) Hädässä ystävä tunnetaan, sanoo sananlasku. Näin ajattelevat ruotsalaisetkin, jotka ovat viime viikkoina liittyneet kymmenin tuhansin ammattiliittoihin ja niiden työttömyyskassoihin.

Kaupan alan Handels-liitto kertoi saaneensa maaliskuussa 7 294 uutta jäsentä. Se on neljä kertaa enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Liiton kassaan tuli vieläkin enemmän uusia jäseniä, pelkästään maaliskuun jälkimmäisellä puoliskolla 14 399.

Moni on nyt huolestunut ja etsii turvaa, sanoo liiton puheenjohtaja Susanna Gideonsson liiton Handelsnytt-lehdessä.

Hotelli- ja ravintolatyöväen HRF-liitto sai maaliskuun 24. päivään mennessä kuun aikana 2 575 jäsenhakemusta. Nousu vuoden takaisesta maaliskuusta oli jo tuolloin 265 prosenttia. Liiton kassaan liittyi maaliskuussa 11 323 uutta jäsentä.

Hallitus helpotti sääntöjä

Kassojen jäsenmäärä kasvoi voimakkaasti maan hallituksen muutettua tilapäisesti korvaussääntöjä 27 maaliskuuta. Ansiosidonnaisen korvauksen vaatimuksena ollut 12 kuukauden jäsenyys korvattiin kolmella kuukaudella, omavastuupäivät poistettiin ja korvaukseen oikeuttavien työtuntien määrää laskettiin.

Kiinteistötyöntekijöiden Fastighets-liiton kassa kasvoi maaliskuussa 1 056 jäsenellä. Vuotta aiemmin maaliskuussa uusia jäseniä kertyi 378. Kuljetusalan Transport-liiton kassaan liittyi yli 2 000 uutta jäsentä maaliskuussa.

Teollisuuden IF Metall -liiton kassaan tuli yli tuhat uutta jäsentä maaliskuussa ja 450 helmikuussa. Hyvin järjestäytyneellä alalla luku ei ole valtava, mutta edellisen puoli vuotta kassan jäsenmäärä oli laskenut.

Viestinnän ja liikenteen Seko-liitto tuplasi jäsenmäärän nousun maaliskuussa tuhanteen edellisen vuoden maaliskuuhun verrattuna. Eniten kasvua nähtiin merenkulun ja lentoliikenteen aloilla.

Kaikki liitot kasvavat

Jäsenmäärän nousu näkyy joka liitossa. Toimihenkilöiden Unionen kasvoi maaliskuussa 18 000 jäsenellä. Sen koko viime vuoden nettolisäys oli 15 000. Sveriges Ingengörer -liitto sai maaliskuussa yli tuhat uutta jäsentä. Nousu edellisvuoden maaliskuuhun oli nelinkertainen.

Kaikkiaan 125 000 ruotsalaista liittyi työttömyyskassoihin vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana, laskee maan 25 työttömyyskassan yhteisjärjestö Sveriges a-kassor. Viime vuonna vastaava luku oli 5 700.

Merkittävä osa ruotsalaisista liittyy nyt sekä liittoon että kassaan. Liiton jäsenenä saa kattavaa tukea, neuvontaa ja apua. Pelkkä kassajäsenyys ei sitä tuo. Monilla liitoilla jäsenyyteen sisältyy lisäksi toimeentulovakuutus, joka kasvattaa tukea kassan korvauksen päälle.