Tekijä (13.01.2021 - Heikki Jokinen) Enemmistö sveitsiläisistä tuki marraskuussa kansanäänestyksessä aloitetta, joka velvoittaisi maan yritykset selvittämään huolella toimintansa aiheuttamat mahdolliset ihmisoikeus- ja ympäristörikkomukset sekä vastaamaan niistä. Tämä koskisi toimintaa ulkomaillakin.

Aloite sai 50,7 prosenttia äänistä. Se kuitenkin kaatui, sillä enemmistö maan kantoneista vastusti aloitetta. Tuki oli suurinta maan teollistuneissa ja kaupungistuneissa osissa, vastustus vahvinta monilla harvaan asutuilla maaseutualueilla.

Kampanja aloitteen puolesta oli näkyvä ja vahva. Yli 7 000 ihmistä toimi 450 paikallisessa komiteassa aloitteen hyväksi. Mukaan oli lisäksi satoja kansalaisjärjestöjä. Maan hallitus vastusti aloitetta ja elinkeinoelämä tuki vastakampanjaa.