Särmä (18.08.2016 - Heikki Jokinen) Saksalalaisella Klenk Holz -sahalla on käyty jo puolitoista vuotta sitkeää kamppailua työehtosopimuksesta. Saksassa on harvoja yleissitovia työehtosopimuksia ja ammattiliitot pyrkivät solmimaan tarvittaessa talokohtaisia työehtosopimuksia.

Sahatyöläisiä edustavalla IG Metall -liitolla on yli 10 000 työehtosopimusta, joista yrityskohtaisia on kolme neljäsosaa. Klenk Holz ei suostu solmimaan työehtosopimusta Brandenbrugin osavaltion Baruthissa sijaitsevan sahansa 315 työntekijälle.

Työehtosopimuksella liitto haluaa poistaa nykyiset palkkaerot. Ne ovat jopa pari euroa tuntia kohden samasta työstä.

Liitto on pyrkinyt sinnikkäästi neuvotteluihin, turhaan. Se on järjestänyt mielenilmaisuja sekä lyhyitä varoituslakkoja. Kesällä aloitettiin rajoittamaton lakko. Työnantaja vastasi rikkureiden käytöllä.

Märkische Allgemeine -lehden mukaan yhtiö houkutteli osan työläisistä jatkamaan töitä lakon aikana 50 euron lisäpalkkiolla työpäivää kohti. Yhtiö kielsi yritysneuvoston työntekijöitä edustavia jäseniä tulemasta lakon aikana työpaikalle ja järjesti kuljetuksia rikkureille.

Tilanne johti tunnelman kiristymiseen. Poliisi jopa esti ilman oikeuden päätöstä yhden mielenosoituksen tehtaan luona.

Myöhemmin oikeus päätti, että mielenosoitukset eivät saa estää pääsyä tehtaalle. IG Metall lopetti viisi viikkoa kestäneen lakon kesäkuussa. Se pyrkii jatkamaan neuvottelutiellä.

Klenk Holz kuuluu kotisivujensa mukaan Euroopan viiden suurimman sahayrityksen joukkoon. Sen kolmen sahan tuotanto on kaksi miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Yhtiön omistaa yhdysvaltalainen pääomasijoitusyhtiö Carlyle Group.