Palkkatyöläinen (20.09.2016 – Heikki Jokinen) Viime vuonna Britanniassa oli vähemmän lakkoja kuin koskaan sitten tilastoinnin aloittamisen vuonna 1893. Lakkojen määrä nyt oli puolet vuoden 1995 lakoista, kahdeksasosa vuodesta 1985 ja kahdeskymmensosa vuodesta 1975.

Lakoissa menetettiin 0,0029 prosenttia työpäivistä. Useimmat lakot olivat lyhyitä ja 70 prosenttia lakoista liittyi palkkaneuvotteluihin. Keskusjärjestö TUC sanoo lukujen osoittavan, että lakko on aina viimeinen keino kun työnantaja ei neuvottele tai suostu sopimukseen.

Konservatiivihallituksen kaavailema ay-liikkeen toimintaa rajoittava laki ei siis perustu huoleen maan taloudesta ja toimivuudesta. Sillä on muut, poliittiset syyt.