PAM (20.04.2017 - Heikki Jokinen) Uhkaava lakko vältettiin Ruotsin hotelleissa ja ravintoloissa. Hotelli- ja ravintola-alan ammattiliitto HRF ja työnantaja pääsivät sopuun matalimpien palkkojen korotuksista.

Ruotsin teollisuuden ammattiliitot sopivat jokin aika sitten yleisestä palkkalinjasta. Kolmivuotinen sopimus tuo 6,5 prosentin palkankorotukset. Lisäksi alle 24 000 kruunun (2 515 euroa) palkkoihin sovittiin kruunumääräinen matalapalkkaerä.

Hotelli- ja ravintola-alan työnantajaliitto Visita tulkitsi teollisuusliittojen sopimusta eri lailla. Se katsoi, että matalapalkkaerän on sisällyttävä 6,5 prosentin korotuksiin. Tätä HRF ei hyväksynyt. Neuvottelujen jumiutuessa se antoi lakkovaroituksen 19 yritykseen kuuteen kaupunkiin. Lakko olisi alkanut 19. huhtikuuta ellei sopimukseen päästä.

Liiton linja sai vahvaa tukea muilta keskusjärjestö LO:n jäsenliitoilta. IF Metall tuki vahvasti solidaarista palkkapolitiikkaa. Sen sopimusneuvosto sanoi, että kyse ei ole vain matalimpien palkkojen korottamisesta, kyse on myös tasa-arvon edistämisestä.

Kaupan alan Handels ja valtion työntekijöiden Seko antoivat lakkovaroituksen omienkin jäsentensä osalta niille työpaikoille, joilla HRF on menossa lakkoon. Tukilakko olisi käynnistynyt seuraavana päivänä HRF:n lakon alkamisesta.

Toinen kiistakysymys oli työtuntien päivttäinen vaihtelu eli niin sanottu höyläys ja sen vaikutus palkkaan.

Sopimukseen päästiin päivää ennen lakon alkua. Sopimus tuo 172 euron korotuksen kuukausipalkkoihin kolmelle vuodelle jaettuna. Se sisältää teollisuusliittojen matalapalkkaerän. Korotukset kohdistuvat täysimääräisinä niille, joilla on kuuden vuoden työkokemus. Vailla alan koulutusta tai työkokemusta oleville uusille työntekijöille korotus on 80 prosenttia sovitusta.

Sopimusta voi pitää hyvänä, sillä palkankorotukset ovat yhden kruunun eli kymmenen eurosenttiä vähemmän kuin liitto määritteli tarvittavan matalapalkkaerän toteuttamiseen.

HRF:n puheenjohtaja Malin Ackholt laskee, että matalapalkkaerä nostaa alan palkkoja keskimäärin 13 euroa yli yleisen tason. Höyläämisestäkin päästiin sopuun. Työajan vähentyessä työntekijä saa entisen palkkansa irtisanomisaikaa vastaavan ajan.