Paperiliitto (24.05.2013 - Heikki Jokinen) Norjalaisen Toftan selluloosatehtaan kohtalo on ollut pitkään auki. Sen omistaja, ruotsalainen Södra Cell on lakkauttamassa tehdasta. Norjan valtio teki jokin aika sitten päätöksen tukea paperi- ja metsäteollisuutta 98 miljoonan euron summalla, josta pääosa menee investointeihin.
Østlendingen-lehti kertoi toukokuun alussa, että valtio neuvottelee tehtaan osakkeiden osittaisesta ostosta. Maan hallituksen työryhmä on esittänyt, että valtion tulisi Statskog-yhtiöllään olla enemmän mukana metsätaloudessa. Södra oli sulkemassa tehtaan toukokuun alussa, mutta on nyt ilmoittanut sen jatkavan 19. toukokuuta asti.
Toftessa on noin 300 työntekijää ja se on iso puun käyttäjä Norjassa. Tehtaan lakkautus lisäisi selvästi puun kuljetuskustannuksia.