SAK (23.08.2017 - Heikki Jokinen) Yksityistettyjä julkisia palveluja palautetaan runsaasti julkiseen hallintaan eri puolilla maailmaa, kertoo Transnational Instituten raportti Reclaiming Public Services. Alankomaissa toimiva instituutti analysoi vuodesta 2000 yhteensä 835 tapausta, joissa yksityistettyjä palveluja palautettiin kunnille tai alueille.

Julkiseen hallintoon on palautettu palveluja niin pienissä kunnissa kuin suurkaupungeissakin, sanovat raportin laatineet tutkijat Satoko Kishimoto ja Olivier Petitjean.

Instituutin 180-sivuisen selvityksen mukaan vesihuollon yksityistämisiä on peruutettu 37 maassa ainakin 235 tapauksessa. Nämä palvelut kattavat yli sata miljoonaa ihmistä.

Energiasektorilla yksityistämisiä peruttiin 311 tapauksessa. Niistä 284 tehtiin Saksassa. Ranska taas oli johtava maa vesihuollon yksityistämisen peruuttamisessa, 106 tapausta.

Palvelujen palauttaminen julkisiksi kiihtyy. Kaikkiaan 17 prosenttia tapauksista ajoittuu vuosiin 2000 - 2008, mutta yhtä pitkälle ajalle 2009 - 2017 taas 83 prosenttia.

Kaksi kolmasosaa yksityistämisistä peruutettiin kun sopimus umpeutui. Viidesosa sopimuksista irtisanottiin niiden ollessa voimassa. Näin tehtiin erityisesti vesihuollossa ja liikenteessä. Lopuissa tapauksissa yksityiset yritykset vetäytyivät liiketoiminnasta.

Palvelujen palautus julkisiksi toi useissa tapauksissa merkittäviä säästöjä, raportti kertoo.

Ranskalainen Montpellier kykeni pudottamaan kunnallistamansa veden hintaa kymmenen prosenttia. Hinnan lasku olisi ollut suurempi ilman yksityisen jäljiltä selvinnyttä vesijohtoverkoston heikkoa kuntoa.

Bergenissä Søreiden ja Odinsvein vanhusten sairaskodit siirrettiin toukokuussa 2016 yksityiseltä kunnalle. Päätöksen vastustajat pelottelivat sen tuovan kunnalle 1,2 miljoonan euron tappiot. Tulos osoitti kuitenkin budjetin alittuneen 500 000 eurolla.

Oslo kunnallisti tämän vuoden alusta jätehuoltonsa yksityisten palvelun saamien runsaiden valitusten ja työntekijöiden ikävien olosuhteiden vuoksi.

Raportin tekijät sanovat, että ajatuksen julkisten palvelujen kalleudesta ja huonoudesta kuulee usein poliitikoilta, mediasta ja niin sanotuilta asiantuntijoilta. He haluavat kuitenkin kertoa toisenlaisen tarinan, jossa voitontavoittelu ja talouskuri eivät ole ainoa horisontti.

Euroopan julkisalojen ammattiliittojen kattojärjestö Epsu sekä monet kansalliset liitot tukivat raportin tekoa.