Tekijä (18.04.2018 - Heikki Jokinen) Yle esitti viime vuodenvaihteessa tanskalaisen dokumentin Viinin katkera maku. Se kertoi Etelä-Afrikan viinitilojen työntekijöiden kohtaamista arkisesta todellisuudesta.
Erityisesti selvittelyn kohteena oli Leeuwenkuilin viinitila, jonka viinejä myydään paljon kaikissa pohjoismaissa, Suomessakin.
Tiloilla käytettiin huolettomasti ympäristyömyrkkyjä, työntekijöiden palkkoja poljettiin, ylityökorvauksia ei maksettu eikä järjestäytymistä sallittu.
Palkan maksaminen alkoholina kiellettiin Etelä-Afrikassa vuonna 1960. Dokumentissa haastateltu Kapkaupungin yliopiston kansantaloustieteen professori Leslie London sanoo, että sitä tapahtuu yhä. Tapa vain on eri: viininviljelijä myy alkoholiriippuvaiselle työntekijälle alkoholia alennuksella velaksi.
Tilan omistaja kielsi maataloustyöntekijöitä järjestävän CSAAWU-liiton edustajan käynnit tilan työpaikoilla ja asunnoilla.
- Kun hän näkee minut, hän soittaa poliisit perääni, kertoi liiton apulaispääsihteeri Karel Swart vuonna 2016 valmistuneessa dokumentissa.
Leeuwenkuilin omistaja kielsi dokumentin tekijöiden pääsyn tilalleen syytteen uhalla ja maan viinitiloja varoitettiin dokumentin tekijöistä. He kävivät kuitenkin salaa Leeuwenkuilissa.
Elokuva synnytti ansaittua huomiota pohjoismaissa, sillä siinä kerrotut tilat ovat kansallisten alkoholimonopoliemme merkittäviä tuottajia. Ne ovat sitoutuneet myymiensä tuotteiden eettisyyteen niin ympäristön kuin työntekijöiden kohtelunkin kannalta.
Ruotsin Systembolaget puuttui asiaan ja Alkokin ilmoitti, että se vaatii tuotteiltaan vastuullisuutta. Systembolaget teetti viime vuonna tarkastuksia Etelä-Afrikan tiloilla. Se allekirjoitti myös yhteistyöasiakirjan työolojen kohentamisesta elintarviketyöläisten maailmanliitto IUT:n kanssa.
Joitakin edistysaskeleita on otettu, mutta olot Leeuwenkuilin tilalla ovat jälleen nousseet esille. Aiemmin Systembolagetissa työskennellyt ruotsalainen ay-aktiivi kävi tilalla ja raportoi maaliskuussa vakavista puutteista työoloissa ja -suojelussa.
Myrkkyjä käytetään suojaamatta työntekijöitä, työvaatteet ovat surkeat ja asunnot homeisia sekä osin romahtamisvaarassa.
CSAAWU-liitto valitsi maaliskuussa Leeuwenkuiliin kaksi työsuojeluvaltuutettua. Tila irtisanoi heistä toisen välittömästi. Liiton edustaja Boitumelo Ramahlelen mukaan se tapahtui ilman syytä ja aiempia varoituksia.
Alkon luettelosta löytyy nyt kaksi Leeuwenkuilin viiniä.