Tekijä (13.06.2018 - Heikki Jokinen) Suomen Yrittäjät kehotti toukokuussa jäsenyrityksiään maksamaan työntekijöidensä työttömyyskassamaksut, mutta vain ja ainoastaan mikäli he kuuluvat yksityiseen kassaan. Ammattiliitojen kassojen jäsenille ei rahaa heru.
Tanskan 3F-liitto uutisoi toisenlaisesta menettelystä. Metallialan yhtiö Stantræk maksaa tuntipalkkaisten työntekijöidensä ammattiliiton jäsenmaksut sekä heidän työttömyyskassamaksunsa.
Tanskan metalliliiton jäsenille se merkitsee 125,60 euron lisää kuukausipalkan päälle. Etu ei vaikuta palkkoihin.
Aiempi pääluottamusmies Frank Barbarus kertoo, että etu saatiin paikallisissa neuvotteluissa vuonna 2008. Yhtiöllä oli rekrytointivaikeuksia ja se ymmärsi, että sosiaalinen vastuullisuus auttaa.
Yhtiö noudattaa lakia työntekijöiden tasavertaisesta kohtelusta - päinvastoin kuin Suomen Yrittäjät suosittaa - ja tarjoaa kassamaksun niillekin, jotka kuuluvat yksityisen kassaan.
- Meillä on joitakuita, jotka kuuluvat työt alkaessaan yksityiseen kassaan. Mutta kolmessa kuukaudessa he liittyvät oikeaan liittoon. Ei ole mitään syytä olla tekemättä sitä, Barbarus sanoo.