Tekijä (13.06.2018 - Heikki Jokinen) Presidentin vaihdos Etelä-Koreassa toi ammattiliitoille uusia toimintavapauksia. Maa arvioitiin viime vuonna maailman kymmenen työntekijöiden oikeuksien kannalta huonoimman maan joukkoon.
Näkyvä parannus oli ammattiliittojen keskusjärjestö KCTU:n puheenjohtaja Han Sang-gyunin armahdus vankeudesta toukokuussa. Hänet pidätettiin joulukuussa 2015 näyttävästi buddhalaistemppelistä. Vankeustuomio tuli mielenosoituksesta, jossa ammattiliitot vastustivat hallituksen työreformia.
Liittojen toimintamahdollisuudet ajettiin Etelä-Koreassa hyvin vähäisiksi. Niiden johtoa pidätettiin, lakkoja sekä liittoja kiellettiin ja työehtosopimuksiin ei suostuttu. Julkisen alan järjestäytymisen valtio kielsi ja julisti liittoja laittomiksi. Niiden aktiiveja pidätettiin.
Vuosi sitten virkaan astunut uusi presidentti Moon Jae-in toimii ainakin osin toisin. Hän käy maan taloutta ja pitkälti politiikkaakin perinteisesti hallinneiden jättiyritysten eli chaebolien läpinäkymätöntä valtaa vastaan.
Edellinen presidentti Park Geun-hye tuomittiin 24 vuoden vankeuteen laajan lahjontaskandaalin vuoksi. Yksi lahjojista oli Samsung, jonka omistajaperheen poika Lee Jae-yong sai viiden vuoden vankeustuomion.
Edistysaskeleet ovat toistaiseksi pieniä, mutta oikean suuntaisia. Presidentti Moon luo nyt yhteyksiä ammattiliittoihin. Hän tapasi keskusjärjestöt ja kutsui ne mukaan neuvoa-antaviin valtion elimiin. Lisäksi Moon tapasi maan oloja rankasti arvostelleen ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC:n pääsihteeri Sharan Burrowin.
Samsung on vastustanut pitkään ja laittominkin keinoin työntekijöidensä järjestäytymistä. Se on vouinut toimia näin, koska maan lahjottu johto suojeli sitä.
Tänä keväänä pääkaupunki Soulin syyttäjä teetti ratsian Samsung Electronics Service -yritykseen. Yhtiötä epäillään pitkäaikaisesta ja suunnitelmallisesta työntekijöiden järjestäytymisen sabotoinnista ja estämisestä.
Kolme johtajaa pidätettiin ja todistusaineistoa takavarikoitiin laatikkokaupalla. Syyttäjän mukaan aineisto osoittaa yhtiöllä olleen kattavat suunnitelmat järjestäytymisen estämiseen. Ne sisältävät hyvin yksityiskohtaisia toimintaohjeita.
Ensimmäisen vankeustuomion järjestäytymisen estämisestä sai viime vuonna Hyundain alihankkija Yoosung Enterprisen hallituksen puheenjohtaja. Yhtiö toimi seitsemän vuotta laittomin keinoin liittoa vastaan.
Korean metallityöväen liitto KMWU pyrkii nyt saamaan yhtiöön työehtosopimuksen.