Tekijä (13.02.2019 - Heikki Jokinen) Rutiiniluontoinen järjestäytymisoikeuden epääminen shenzheniläisellä tehtaalla nousi kasvavaksi pulmaksi Kiinan hallinnolle. Marxilaiset opiskelijat ryhtyivät puoltamaan sorrettuja työläisiä, ja tämä kauhistuttaa maata hallitsevaa kommunistista puoluetta.

Viime kesänä työpaikkansa laittomuuksiin kyllästyneet hitsauslaitteita valmistavan Jasic-tehtaan työläiset pyysivät maan lakien mukaan poliisia ja maan virallista ammattiliittoa estämään laittomuudet.

Apua ei tullut ja he perustivat tehtaalle ammattiliiton. Työnantaja vastasi erottamalla aktiivit. Työläiset osoittivat päivittäin mieltään tehtaan portilla vaatien erotettuja takaisin töihin. Tehtaan vartijat pieksivät heitä ja apuun kutsuttu poliisi tuki vartijoita. Noin 30 työläistä pidättettiin.

Kiinassa ammatillinen järjestäytyminen on sallittua vain virallisen ammattiliiton kautta. Se taas ei hyväksy muuta kuin itse ohjaamaansa ja puolueelle uskollista toimintaa.

Tällainen työntekijöiden kohtelu on valitettavan yleistä Kiinassa. Mutta tapaus herättikin laajan solidaarisuusliikkeen. Useiden yliopistojen opiskelijat vaativat pidätettyjen vapauttamista ja aitoa oikeutta järjestäytymiseen.

Marxilaisuuden opetusta on viime vuosina lisätty yliopistoilla. Osa opiskelijoista luki kuitenkin tekstit kunnolla ja havaitsi maan politiikan olevan kaikkea muuta kuin marxilaista. Yliopistoille onkin syntynyt marxilaisia ja maolaisia oppositioryhmiä.

Opiskelijoita saapui Shenzheniin tukimielenosoituksiin. He julkaisivat videoita, joissa he pelottomasti kertovat kuinka työläisiä sorretaan ja hallitus tukee kapitalismia. Mielenosoituksissa laulettiin tietysti Kansainvälistä.

Opiskelijoiden ja työläisten yhteistyö on maan hallinnolle kauhukuva. Tänä vuonna on 30 vuotta siitä, kun eri oppositioryhmät löysivät toisensa Taivaallisen rauhan aukion raa'asti kukistetuissa mielenosoituksissa.

Nyt Kiinan viranomaiset vastasivat heti opiskelija-aktiivien pidätyksillä. Vuodenvaihteessa useita kymmeniä oli yhä pidätettyinä, samoin Jasicin tehtaan työläisiä sekä kaksi heitä auttanutta virallisen ammattiliiton aktiivia.

Hallitukselle vaarallista on sekin, että Jasicin työntekijät asettavat tilanteensa laajempaan yhteyteen. Kuten pidätetty työläinen Lan Zhiwei sanoi joulukuussa julkistetussa videossa:

- Tiedän, että taistelu ammattiliiton puolesta on taistelua työväenluokan puolesta, ja tuen heitä, vaikka minut pidätettäisiin uudelleen ja uudelleen.

 

Katso marxilaisten opiskelijoiden tukivideo Jasicin työläisten ammattiliitolle.