SFJ (25.5.2020 - Heikki Jokinen) Lähes puolet Ruotsin journalistiliitto SJF:n free-jäsenistä kertoi liiton kyselyssä jo maaliskuun puolivälissä, että he ovat menettäneet toimeksiantoja koronapandemian vuoksi. Lähes kolmasosa oletti, että hekin tulevat pian menettämään töitänsä.

Siksi liitto teki poikkeuksellisen ja jopa todennäköisesti sääntöjensä vastaisen toimenpiteen. Se perusti freelancereille kriisirahaston ja siirsi siihen lakkorahastostaan 2,5 miljoonaa kruunua (240 000 euroa). Rahastosta laitettiin hakuun 10 000 kruunun (950 euroa) tasasummaisia apurahoja menetyksiä kärsineille.

Kaikkiaan 80 prosenttia liiton 1 700 free-jäsenestä työskentelee toiminimellä eivätkä he ole oikeutettuja maassa ajettuihin elinkeinoelämän tukiin. Eläke- ja sosiaalimaksuihin tehty tilapäinen alennus ei sekään heitä syrjivien sääntöjen vuoksi auta, laski freelancereiden järjestö Frilans Riks. Osakeyhtiössään työskentelevä free sen sijaan hyötyy siitä selvästi.

Hätä syrjäytti säännöt

Rahat kriisirahastoon otettiin liiton konfliktirahastosta. Se on sääntöjen mukaan tarkoitettu avustuksiin lakoissa, työsuluissa tai saarroissa.

Päätös on todennäköisesti rikkomus liiton sääntöjä vastaan, sanoo liiton varapuheenjohtaja Tomas Backlund Journalisten-lehdelle. Muodollisesti liittokokous saa päättää rikkomuksen kohtalosta päättäessään vastuuvapauden antamisesta liiton hallitukselle. Liiton hallitus oli päätöksessään yksimielinen.

Tilanne on poikkeuksellinen ja lakkorahastoon jää yhä tuplasti se summa, jonka liittokokous edellytti siellä olevan, Backlund sanoo. Lakkovalmiuteen päätös ei vaikuta.

Samalla liitto jatkaa toimiaan, jotta valtion tuki ulottuisi jatkossa toimivalla tavalla freelancereihinkin, lupaa liiton puheenjohtaja Ulrika Hyllert liiton verkkosivuilla.

Eräät journalistiliiton osastot ovat osoittaneet solidaarisuutensa freelancereille ja tukeneet kriisirahastoa, kuten ammattiliitolehtien osasto, valtiollisen radion ja tv:n osastot, TV4:n toimitusosasto sekä lähinnä järjestölehtien osasto FOOJ. Samoin tekivät Frilans Riks sekä sen yksi paikallisosasto.

Summat ovat yleensä 10 000 – 20 000 kruunua (950 – 1 900 euroa). Eräs ammattiliittolehdessä vakituisessa työsuhteessa oleva jäsen antoi saman summan kuin hänen toimitusosastonsa.

Liiton, osastojen ja yksittäisten jäsentenkin toiminta heijastaa ammattiyhdistysliikkeen syvää perusperiaatetta: solidaarisuutta vaikeuksissa oleville.