Tekijä (17.06.2020 - Heikki Jokinen) Koronavirus tekee tuhoa joka puolella maailmaa, mutta köyhimmät maat ja ihmiset joutuvat kantamaan sen ankarimmat seuraukset. Pandemiaa käytetään yhä useammin tekosyynä työntekijöiden oikeuksien leikkaamiseen.

Intiassa kuusi osavaltiota alkoi romuttaa työntekijöiden oikeuksia takaavia lakeja ja monen muun osavaltion pelätään seuraavan. Toukokuussa Uttar Pradeshin hallitus mitätöi 35 osavaltion työelämää koskevaa lakia.

Lait takasivat muun muassa järjestäytymisoikeuden, työsuojelun, vanhempainetuudet ja työehtosopimukset. Lait syrjäytettiin kolmeksi vuodeksi. Muihin kolmeen työelämälakiin hallitus teki isoja muutoksia.

Madhya Pradeshin osavaltion työlainsäädäntö ei enää sääntele 11 teollisuuden alaa. Näitä ovat muun muassa auto- ja tekstiili- ja metalliteollisuus. Poikkeus on voimassa ilman määräaikaa. Alle 50 työntekijän yrityksiin ei enää tehdä tarkastuskäyntejä.

Kahdeksan osavaltiota ehti jo muuttaa työaikalakia nostamalla päivän työtuntien määrän kahdeksasta 12:een. Muutokset vaikuttavat monen elämään, pelkästään Uttar Pradeshissa on 200 miljoonaa asukasta. Maassa on 29 osavaltiota.

Sadat miljoonat intialaiset työskentelevät jo ennestään heikoissa oloissa, sillä lait eivät ulotu epäviralliseen talouteen ja hikipajoihin. Niissä työaikaa on usein nostettu entisestä 12 tunnista 15:een tuntiin päivässä.

Maan ammatilliset keskusjärjestöt protestoivat oikeuksien leikkauksia vastaan. Toukokuun lopussa ne järjestivät mielenosoituksia sekä lakkoja. Keskusjärjestöjen johtajat pitivät päivän nälkälakon pääkaupunki Delhissä.

Lisäksi ammattiliitot valittivat osavaltioiden toimista Kansainväliselle työjärjestö ILO:lle. Osavaltioiden päätökset sotivat Intian allekirjoittamia ILO:n yleissopimuksia vastaan.

ILO reagoi nopeasti ja viesti Intian pääministeri Narendra Modille, että maan on pidettävä kansainväliset sitoumuksensa ja osavaltioiden toimet ovat niiden vastaisia. Maan työministeri lupasi viestiä osavaltioille asiasta. Ministeriö on kuitenkin sallimassa määräaikaiset oikeuksien loukkaukset.

Monessa maassa teollisuuden työntekijät ovat jääneet ilman palkkojaan. Eswatinissa - entinen Swazimaa - 18 000 tekstiilityöläistä on ollut maaliskuusta ilman noin 84 euron kuukausipalkkaansa.

Bangladeshin neljästä miljoonasta tekstiilityöläisestä iso osa jäi täysin tyhjän päälle tehtaiden sulkeutuessa maaliskuussa. Nyt niitä on osin avattu jälleen.