Tekijä (14.04.2021 - Heikki Jokinen) Vuosi toisensa jälkeen Kazakstan löytyy ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC:n vuosiraportista maailman kymmenen työntekijöille huonoimman maan joukosta. Maan johto on vainonnut pitkään riippumattomia ammattiliittoja.

Liittoja on kielletty, niiden johtajia vangittu ja lakkoja murskattu kovin ottein. Joulukuussa 2011 poliisi tulitti lakkoilevien öljytyöläisten mielenosoitusta Zhanaozenin kaupungissa.

Poliisit eivät ampuneet ilmaan eivätkä jalkoihin vaan tappaakseen, kertoivat silminnäkijät. Virallisten tietojen mukaan 16 ihmistä kuoli ja toistasataa haavoittui. Lukuja pidetään yleisesti väärinä. Toisten tietojen mukaan 64 ihmistä kuoli ja yli 400 haavoittui.

Tapahtumat herättivät niin laajaa huomiota, että maan johdon oli muutettava tapojaan. Avoin väkivalta väheni ja ay-aktiiveille alettiin jakaa tuomioita oikeudessa. Ne olivat kuitenkin mielivaltaisia.

Vuodesta 2014 työlainsäädäntö asetti liitot ja niiden johtajat rikosvastuuseen jokaisen yksittäisen jäsenen toiminnasta. Näin lakoista saatiin laittomia ja useita ay-johtajia lähetettiin vankilaan.

Tunnetuimpia heistä on öljy- ja energiateollisuuden työläisten liiton puheenjohtaja Erlan Baltabai. Hänet tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Laajan kansainvälisen solidaarisuuskampanjan vuoksi Baltabai armahdettiin 2019, mutta lähetettiin uudelleen viideksi kuukaudeksi vankilaan.

Nyt Baltabai on vapaana, mutta ei saa osallistua liiton toimintaan. Muitakin ay-johtajia sai vankeustuomioita tai kotiarestia ja ammattiliittojen keskusliitto lakkautettiin.

Kansainvälisen paineen vuoksi maa kohensi ammattiliittoja koskevia lakejaan viime vuonna. Vaikutus näyttää olevan vähäinen: helmikuussa öljytyöläisten liittoja lähdettiin lakkauttamaan. Syytteen takana olivat öljy-yhtiöt.

Liittojen, muun vapaan kansalaistoiminnan ja journalistien laaja vaino kytkeytyykin tiiviisti öljyteollisuuteen. Öljy pyörittää maan taloutta ja vientiä. Maata vuodesta 1991 hallinneen, 2019 presidentin tehtävät jättäneen Nursultan Nazarbajevin lähipiirillä ja suvulla on mittavat intressit öljyteollisuudessa. Korruptio on massiivista.

Kiinalaiset yhtiöt investoivat nyt kasvavasti Kazakstaniin. Ne ovat usein valtionyhtiöitä ja suhtautuvat kielteisesti ay-toimintaan. Maan nousu pois maailman kymmenen työntekijälle huonoimman maan joukosta ei ole helppoa.