Tekijä (14.08.2024 - Heikki Jokinen) Orpon-Purran hallitus linjaa, että se pyrkii toimillaan vähentämään Suomen vetovoimatekijöitä maahanmuuttajille. Samalla nämä toimet tietysti heikentävät kaikkien suomalaisten sosiaali- ja työttömyysturvaa.

Työelämän oikeuksien heikentämisessä hallitus on onnistunut erityisen hyvin: Suomi putosi tänä vuonna maailman työntekijöille parhaimpien maiden ryhmästä, ainoana pohjoismaana. Vertailun laatii ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC. Sen yhdestoista vuosittainen raportti ITUC Global Rights Index julkaistiin kesäkuussa.

ITUC jakaa maailman maat viiteen ryhmään sen perustella, miten työelämän oikeudet toteutuvat käytännössä. Suomi on aina ollut kärkijoukossa, yksikään aiemmista hallituksistamme ei ole pystynyt Suomea siitä pudottamaan.

Muutoin parhain ryhmä säilyi samana. Neljän pohjoismaan lisäksi mukaan mahtuivat Italia, Irlanti, Itävalta ja Saksa. Suomen uudessa viiteryhmässä on 21 maata, kuten Ghana, Malawi ja Moldova. Suomi on kahdessa parhaimmassa ryhmässä ainoa maa, jonka sijoitus laski.

ITUC kerää tietoja ay- ja työelämäoikeuksien loukkauksista koko maailmasta. Raporttia varten tietoja verrataan kansainvälisiiin sopimuksiin kirjattuihin 97 oikeuteen. Tulos ratkaisee maan luokituksen.

Suomen luisu alaspäin ei ole raportin ainoa ikävä uutinen. Yritysten ja hallitusten pyrkimykset polkea ay- ja työelämäoikeuksia ovat yhä kiihtyneet maailmalla. Yhdeksässä maassa kymmenestä rikottiin lakko-oikeutta, kahdeksassa kymmenestä sopimusoikeutta. Lähes puolessa maista pidätettiin tai vangittiin ay-aktiiveja.

Venäjän sota Ukrainassa sekä Israelin aiheuttama laaja tuho Gazassa ja miehityksen kiristäminen Länsirannalla ovat heikentäneet oikeuksia entisestään kaikissa näissä neljässä maassa.

Maailman kymmenen huonointa maata työntekijöille ovat Bangladesh, Ecuador, Egypti, Eswatini, Filippiinit, Guatemala, Myanmar, Tunisia, Turkki ja Valko-Venäjä. Niissä oikeuksien toteutumisesta ei ole mitään takeita.

Raportin viiden maaryhmän alapuolelle jää vielä 12 romahtanutta maata, kuten Haiti, Libya ja Syyria.