Palkkatyöläinen (26.11.2013 - Heikki Jokinen) Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY julkaisi asiakirjan "Uusi polku Euroopalle" investointien ja kunnon työn takaamiseksi. Elpyminen tapahtuisi satsaamalla kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta vuodessa kymmenen vuoden ajan uuden teollisen pohjan varmistamiseen sekä luomalla laadukkaita työpaikkoja ja koulutusmahdollisuuksia.

EAY uskoo näin syntyvän Eurooppaan 11 miljoonaa uutta työpaikkaa. Se auttaisi kestävää taloudellista kehitystä ja sosiaalista elpymistä.

Viiden vuoden taloudellisen ja sosiaalisen kriisin jälkeen talouden kuristuspolitiikka on epäonnistunut elvyttämään Eurooppaa, EAY sanoo. Sen sijaan taloudet ovat seisahtuneet. nuoret pakotettu työttömyyteen ja maastamuuttoon sekä EU-maiden välille on auennut kuilu.