Fipsu (30.12.2013 - Heikki Jokinen) Portugalin perustuslakituomioistuin linjasi, että hallituksen tekemä valtion virkamiesten työajan pidennys on laillinen toimi. Päätöksen perusteena oli yleinen etu.

Osana talouden kiristämispolitiikkaa Portugalin hallitus päätti elokuussa pidentää valtion virkamiesten työaikaa 35 tunnista 40:een viikossa. Asia vietiin perustuslakituomioistuimeen. Se päätti joulukuussa seitsemällä äänellä kuutta vastaan, että päätös ei ole perustuslain vastainen.

Tuomioistuin hyväksyi hallituksen perustelut, joiden mukaan talouskriisi on riittävä peruste työajan pidennykselle. "Suojeltava yleinen etu ei ole pelkästään selkeästi määritelty vaan myös kiistattoman tärkeä", se kirjasi päätökseensä.

Tärkeää tuomareille oli sekin, että päätös nojaa talouden sopeuttamispakettiin, johon hallitus on sitoutunut.

Ammattiliitot vastustivat päätöstä. Verovirkailijoiden liitto korosti, että työajan pidentäminen yhdessä palkkoihin tehtyjen leikkausten kanssa loukkaa lain takaamaa oikeutta säällisiin työoloihin.

Marraskuun lopulla julkistetut uudet talouden kiristystoimet vuoden 2014 budjetissa aiheuttavat laajoja mielenosoituksia Portugalissa.

The Portugal Newsin mukaan julkisen alan palkkoja on tarkoitus leikata. Yli 675 euron kuukausipalkoista leikataan 3,5 - 12 prosenttia ja 2 000 euron palkkaa lasketaan 1 760 euroon. Vuosilomia lyhennetään, entinen 25 päivää muuttuu 22 päiväksi.

Moni hallituksen päättämistä talouden kiristystoimista viedään perustuslakituomioistuimeen. Se on torjunut joitakin työlainsäädäntöön ja ammattiliittojen sekä työntekijöiden oikeuksiin liittyviä esityksiä, mutta ei kaikkia.