Särmä (24.1.2013 - Heikki Jokinen) Ammattiliittot jatkavat kamppailua vastustaakseen Valko-Venäjän hallituksen säädöstä, joka antaa puuteollisuuden työnantajille mahdollisuuden estää työntekijöiden siirtymisen eläkkeelle. Määräys annettiin joulukuussa 2012.
Säädös vaatii, että jokaisen puuteollisuuden työntekijän on allekirjoitettava työsopimus, jonka mukaan työntekijä ei voi siirtyä eläkkeelle omasta aloitteestaan ilman työnantajan lupaa.
Mikäli puutyöläinen ei täytä velvollisuuksiaan, hänen on maksettava korvauksia työnantajalleen. Määräyksen voimassaoloaika on vuodet 2013 - 14. Hallitus on tänä aikana ilmoittanut uudistavansa puuteollisuuden ja siksi työpaikkaansa ei voi jättää. Maan puuteollisuus työllistää noin 13 000 ihmistä yhdeksässä valtion omistamassa tehtaassa.
Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka pitää kritikistä huolimatta kiinni säädöksestä. "Käyttäkää rautaista nyrkkiä ottaaksenne kaikki hallintaanne ja toimikaa", maan uutistoimisto BeITA raportoi presidentin sanoneen vieraillessaan OAO Mogilevdrev -huonekalutehtaassa.
Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC:n Yleiseurooppalainen alueneuvosto PERC pitää säädöstä pakkotyönä. Sen puheenjohtaja, venäläinen Mihail Shmakov lähetti kirjeen presidentti Lukašenkalle muistuttaen, että säädös pakottaa ihmiset pakkotyöhön. "Ihmiskunta ohitti jo kauan sitten orjuuden ajan. Historia osoitti, että se on tehotonta."
Ihmisoikeusjärjestö Charta'97 vertasi Lukašenkan säädöstä Stalinin ajan Neuvostoliiton vuonna 1940 antamaan pakkotyömääräykseen ja huomasi niiden olevan hyvin samankaltaisia.