Tekijä (09.10.2024 - Heikki Jokinen) Aika on rahaa, varsinkin työehtosopimuksissa. Työajan lyhennyksellä on hintalappu siinä missä palkankorotuksillakin.
Länsi-Saksan IG Metall -liitto alkoi ajaa 35 tunnin työaikaa 1984. Tämä vaati yhteensä satojentuhansien työläisten lakkoja. Pisin, 46 000 työläisen lakko kesti lähes seitsemän viikkoa. Työantaja vastasi työsuluilla, jotka kattoivat 372 000 metallityöläistä.
Liitto järjesti pääkaupunki Bonniin 250 000 ihmisen mielenosoituksen. Oikeistolainen liittokansleri Helmut Kohl kutsui vaatimusta "mielettömäksi, tyhmäksi ja hölmöksi".
Viimein syntyi sopimus, joka takasi työajan asteittaisen lyhentymisen 35 viikkotuntiin vuoteen 1995 mennessä. Itäisen Saksan osavaltioissa kamppailu on yhä osin kesken.
Britanniassa järjestettiin 2022 puolen vuoden kokeilu, jossa 61 yritystä siirtyi nelipäiväiseen työviikkoon. Se kattoi 2 900 työntekijää. Tulos oli selkeä: vuotta myöhemmin 54 yritystä jatkoi nelipäiväisyyttä ja 31 ilmoitti siirtyneensä siihen pysyvästi.
Ruotsissa keskustellaan nyt vilkkaasti työajasta. Sosialidemokaattien työryhmä esitti 35 tunnin viikkotyöaikaan siirtymistä 2035 mennessä. Työnantajien Svenskt Näringsliv sanoi tämän olevan turmion tie ja maksavan maalle 45 miljardia euroa vuodessa.
Dagens Nyheter huomautti, että työnantajajärjestön oma työaika on 37,5 tuntia viikossa ja kolmena kesäkuukautena 32,5 tuntia. Se on eri asia, järjestö kommentoi.
Työaikaa voi säädellä laillakin, kuten meilläkin. Ranska sääti ensimmäisenä Euroopassa 40 tunnin viikkotyöajan 1936. Se laskettiin 35 viikkotuntiin vuonna 2000.
Euractiv-julkaisun mukaan Puolan pääministeri Donald Tusk vahvisti kesällä, että hänen hallituksensa aikoo lyhentää työaikaa joko neljään päivään viikossa tai seitsemään tuntiin päivässä. Tämä tapahtuisi vuoteen 2027 mennessä.
Espanjan hallitus ajaa työajan lyhentämistä 38,5 viikkotuntiin. Parlamentti tuki sitä helmikuussa ja kannustaa työmarkkinaosapuolia neuvottelemaan työlain muutoksesta. Vain Espanjan Perussuomalaiset, Vox, äänesti tätä vastaan.