Paperiliitto (24.05.2013 - Heikki Jokinen) Espanjassa on uusi laki, joka takaa suurille jätepaperin tuottajille oikeuden vaatia sen kierrätystä Euroopassa. Aiemmin sama oikeus oli vain julkisella sektorilla, nyt myös yrityksillä. Espanja on Euroopan toiseksi suurin kierrätyspaperin käyttäjä Saksan jälkeen.

Laki parantaa raaka-aineen riittävyyttä sekä haittaa sen lähettämistä halpojen työvoimakustannusten maihin. Vuonna 2011 Euroopassa paperista kierrätettiin 70,4 prosenttia. Se on suurempi osuus kuin muissa maanosissa.

 

Paperiliitto (24.05.2013 - Heikki Jokinen) Norjalaisen Toftan selluloosatehtaan kohtalo on ollut pitkään auki. Sen omistaja, ruotsalainen Södra Cell on lakkauttamassa tehdasta. Norjan valtio teki jokin aika sitten päätöksen tukea paperi- ja metsäteollisuutta 98 miljoonan euron summalla, josta pääosa menee investointeihin.

Fipsu (15.05.2013 - Heikki Jokinen) Ruotsin kuntien ja maakäräjien työntekijöitä edustavan Kommunal-liiton puheenjohtaja Annelie Nordström on tyytyväinen uuteen kolmivuotiseen työehtosopimukseen. "Näemme sopimuksen suurena askeleena eteenpäin. Vaadimme kruunumääräisiä korotuksia, jotta nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaero ei kasvaisi. Saimme 1 700 kruunua (197 euroa), joka on enemmän kuin työnantajan alkuperäinen tarjous 1 500 kruunua (174 euroa)." Liiton oma vaatimus oli vain 40 kruunua (viisi euroa) korkeampi.

Fipsu (25.04.2013 - Heikki Jokinen) Paikallishallinnon työntekijöiden määrä väheni Britanniassa vuoden 2010 alusta 2012 kolmannelle vuosineljännekselle peräti 380 500 henkeä eli 14,7 prosenttia. Tuolloin paikallishallinnolla oli yhä 2,2 miljoonaa työntekijää. Luvut ovat Britannian tilastokeskuksen keräämiä.

Pienimmät suhteelliset vähennykset tehtiin Skotlannissa, suurimmat maan lounaisosissa. Leikkaukset tehtiin jättämällä vapautuneet työpaikat täyttämättä, irtisanomisina ja siirtämällä töitä julkiselta puolelta yksityisille.

Paperiliitto (23.04.2013 - Heikki Jokinen) Paperiteollisuuden tulevaisuutta kartoitetaan monella taholla. Tutkimuslaitos RISI:n Rod Young laskee PPI-lehdessä paperi- ja kartonkiteollisuudelle kolmen prosentin kasvun tänä vuonna. Kaksi edellistä vuotta tuotanto nousi vain prosentin vuodessa.

Sanomalehtipaperin käytön Young arvelee vähenevän tänäkin vuonna, mutta ei yhtä jyrkkänä kuin kahtena edellisvuonna. Muun painopaperin ja kirjoituspaperin kulutuksen hän olettaa kasvavan kaksi prosenttia.

Paperiliitto (23.04.2013 - Heikki Jokinen) Julkisen alan ammattiliittojen käynnistämä, EU:lle tehtävä kansalaisaloite vesihuollon yksityistämistä vastaan on kerännyt jo 1,3 miljoonaa allekirjoitusta. Hanketta tukevat monien maiden ammatilliset keskusjärjestöt sekä paperityöläisiäkin edustavat Saksan Verdi ja Itävallan GPA-djp. Suomessa nimiä on koossa 6 500 ja aloitteen voi allekirjoittaa verkossa osoitteessa vesionperusoikeus.fi.

Paperiliitto (23.04.2013 - Heikki Jokinen) Maailman teollisuustyöläisiä edustava Industriall vaatii jaavalaisen PT Kertas Leces  -paperitehtaan ammattiliiton puheenjohtaja Djody Soegiharto työsuhteen palauttamista. Hän vaati tehdasta maksamaan lupaamansa palkat ja osoitti mieltään julistein tehtaan ulkopuolella.

Paperiliitto (23.04.2013 - Heikki Jokinen) Yksitoista kansalaisjärjestöä eri puolilta maailmaa jätti maaliskuussa YK:n ihmisoikeusneuvostolle valituksen Stora Enson toiminnasta Guanxin maakunnassa Kiinassa.

Valituksen ydin on yhtiön toiminta sen hankkiessa maata sellumetsilleen. Tämän sanotaan johtaneen väkivaltaan ja jopa kahteen kuolemantapaukseen. Stora Enso on vakuuttanut kunnioittavansa paikallisten asukkaiden oikeuksia.

Särmä (18.04.2013 - Heikki Jokinen) Puutyöväkeä edustava GS-liitto solmi Ruotsissa pääsiäisen jälkeen kolmivuotisen työehtosopimuksen. Liitto laskee sopimuksen kustannusvaikutukseksi 6,8 prosenttia. Se sisältää 0,5 prosenttiyksikköä, joka varataan uuteen osa-aikaeläkejärjestelmään ja työajan lyhentämiseen.

Sopimus koskee 35 000 liiton jäsentä puu- ja täytehuonekalu-, saha-, metsätyö- sekä pakkaussopimuksissa. Neljä muuta teollisuusliittoa solmi GS:n kanssa puitteiltaan samanlaisen sopimuksen. Nämä kattavat puoli miljoonaa työntekijää.

Särmä (18.04.2013 - Heikki Jokinen) Kansainväliset rikollisliigat sekaantuvat yhä enemmän laittomaan puukauppaan, arvioi Interpolin Leaf-hanketta vetävä Dawyth Stewart maaliskuussa pidetyssä kansainvälisessä metsäkokouksessa World Forest Summitissa. Laittomaan puukauppaan liittyvä rikollisuus on ammattimaistunut ja kattaa monesti koko tuotantoketjun.