Tekijä (22.06.2022 - Heikki Jokinen) Enemmistö ruotsalaisista valitsisi mieluummin lyhyemmän työpäivän kuin lisää palkkaa, ay-liikkeen Arbetet-lehden teettämä kysely kertoo. Lyhyemmän työajan ottaisi 52 prosenttia vastanneista, korkeamman palkan 40 prosenttia.

Erityisesti naiset kaipaisivat lisää omaa aikaa, heillä luvut olivat 58 prosenttia ja 35 prosenttia. Miesten vastaavat prosentit olivat 46 ja 44.

Tekijä (18.05.2022 - Heikki Jokinen) Lokakuussa 2020 vasemmistopuolueet ja oikeistopopulistinen Tanskan kansapuolue sopivat, että Tanskaan luodaan eläke nuoresta asti työtä tehneille. Virallisesti se on varhainen eläke, mutta sitä kutsutaan nimellä Arne-eläke asiaa ajaneen panimotyöläinen Arne Juhlin mukaan.

Sopimus muuttui laiksi ja astui voimaan tämän vuoden alusta. Sen mukaan 61-vuotias, 44 vuotta työssä ollut voi päästä eläkkeelle kolme vuotta ennen kansaneläkeikää. 42 ja 43 työvuotta antavat oikeuden eläkkeeseen vuotta tai kahta ennen kansaneläkeikää.

Sopimus lupasi uusiin eläkkeisiin valtion budjetista 470 miljoonaa euroa vuodessa. Eläkettä maksetaan 1 848 verotettavaa euroa kuussa. Se vähenee, jos eläkesäästöjä on kertynyt merkittävästi.

Tekijä (18.05.2022 - Heikki Jokinen) Huhtikuussa Venäjän ay-keskusjärjestö FNPR ilmoitti vetäytyvänsä ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC:n toiminnasta. Näin se ehti toimia ennen erottamistaan.

FNPR tukee tiukoin sanoin hyökkäyssotaa Ukrainaan. Se syyttää kaikesta lännen johtamia ukrainalaisia nationalisteja, jotka tekivät vallankaappauksen 2014. Ukraina murhasi kansalaisiaan, vainosi venäjänkielisiä ja oli hankkimassa ydinaseita hyökätäkseen Venäjälle, FNPR analysoi.

Tekijä (18.05.2022 - Heikki Jokinen) Maailman katsoessa Ukrainaan Kiina pidätti maaliskuun lopussa kolme entistä ay-johtajaa Hongkongissa. Samalla se teki ratsian viime lokakuussa lakkautetun keskusjärjestö HKCTU:n tiloihin ja pidätettyjen koteihin. Entinen pääsihteeri Lee Cheuk Yan istuu jo vankilassa.

Yhtä pidätetyistä, järjestön entistä varapuheenjohtaja Tang King-Wahia syytetään kapinan lietsomisesta, kertoo Amnesty International. Syyte perustuu siihen, että hän olisi taputtanut oikeudessa käsiään. Tuomio voi olla kaksi vuotta vankeutta.