HS (30.08.1990 - Heikki Jokinen) "Periaatteessa vapaus on oman tahdon toteuttamista. Meillähän on vapaus, vapaus tehdä mitä haluamme. Mutta pulma on se, ettemme voi valita mitä haluamme", sanoo Henkka, 32, kaksi vuotta raittiina kymmenen vuoden ahkeran juomisen jälkeen.
"Haluan viinaa, enkä voi sille mitään. Se ei ole vapautta. Kun kontrollikyky häviää, alkoholin käyttö ei luo vapautta." Henkka ei tiedä itsekään, onko kyse lopultakaan kontrollikyvystä vai -halusta. Tämä epätietoisuus saa aikaan paradoksin, "ei edes huvita kokeilla, löytyykö sitä kykyä".
Ensimmäiset ryypyt Henkka otti 13-vuotiaana. Teini-iässä alkoholin käyttö lisäsi vapautta, Henkka saattoi päättää juoko vai ei. "Viina ei ollut silloin mikään itseisarvo. Tarve sinänsä siitä tuli vasta juomisen oppimisprosessin edetessä."
"Todennäköisesti juominen tyydytti psykologisia tarpeitani. Se antoi tekemistä bileissä, mitäpä muutakaan niissä olisi tehnyt. Viina sopi minulle hyvin, sehän se ongelma olikin. Käytin sitä siis paljon."
19-vuotiaana Henkka joi ensimmäisen viikon mittaisen putkensa, yhtämittaisen juomisjakson. "Silloin tajusin, että haluan viinaa sinänsä, se on se tarve eikä mikään muu." Samalla Henkka huomasi, ettei hän tunne ketään toista alkoholin käyttäjää, joka joisi aivan tavallisen huhtikuun viikon yhteen putkeen.
"Silti näin edelleenkin alkoholin vapautena. Sen juominen oli kapina sitä moraalista järjestystä vastaan, johon minut oli kasvatettu."
Vapaus on mahdollisuutta kapinaan, kapina taas on vapauden ilmentymä. Totaalisinta kapinaa on viina; kuta enemmän sitä juo, sitä enemmän on vapautta.
"Sillä, voinko kapinoimisestani hyvin vai huonosti, ei ollut mitään merkitystä. Minulla oli paljon, mitä vastaan kapinoida, mutta hyvin vähän ilmaisukeinoja sen julkituomiseen. Viinan juonti oli tehokkain tapa kaikkea vastaan, myös itseään."
"Nyt kun viina on jäänyt pois, vapautta on minulle vain se, mikä on minulle hyväksi."
"Kolme vuotta sitten olin vuoden humalassa yhteen menoon. Makasin sängyssäni, pelkäsin tukehtuvani oksennukseeni, en tajunnut mitä televisiossa sanottiin, kuulin outoja ääniä."
Lopetusyritykset toivat oireet jotka olivat kuin puukon työntämistä selkään. "Juominen oli pakko, itkin ja join. Vapauden rippeet katosivat, juominen oli puhdasta orjuutta. Nostin pulloa ja kirosin kun täytyy juoda."
Toisaalta ajassa oli myös fantastista vapautta, "sosiaali antoi rahaa ja tyttöystävä teki ruokaa".
Elämä oli päätynyt ristiriitaan: "Pohjimmiltani olin erittäin vapaudentahtoinen ja nyt olin täydellisesti orjuutettu. Juominen ei enää tuonut edes euforiaa, se vain piti yllä totuttua tilaa ja surkeutta."
Kohtuus on Henkalle tuntematon asia. Silloin kun hän olisi siihen kyennyt, hän ei sitä halunnut. "Ei kapinaan kuulu pienten ottaminen vaan kunnon mäsät."
Vasta viime vuonna Henkka tajusi juomisellaan menettäneensä vapautensa. "Niin paljon pystyy selittämään itselleen. Suomalainen voi aina uskoa juomisensa normaaliksi, tätä ovat esi-isätkin ankarasti harrastaneet. Viinan tuomiin ongelmiin suhtaudutaan meillä yleensä tyynesti."
Aiemmin viina houkutteli Henkan luokseen, se oli psykologinen pakko johon hän halusikin taipua. Voima irtautumiseen nousi pelosta. "Vapauden kaipuuni oli edelleen voimakas. Tajusin, että jokainen juomisen aloittaminen on riippuvuuden vahvistamista, olen taas putkessa."
"En kuitenkaan kiellä juomista itseltäni. Jos sanon itselleni, että älä Henkka juo, niin tiedän taas kapinoivani kieltoa vastaan. Jos en halua kokea sitä uudelleen, minun on oltava siihen valmis."
On vain elettävä parempaa elämää kuin edellisessä putkessa ja muistettava se. "Jos raittiina menee huonommin, voin ottaa ryypynkin."
Raittiina pysyminen on vapaan tahdon valinta, "vapauden haluni voittaa juomisen pakon".
"Vapauttani suhteessa alkoholiin ei rajoita tällä hetkellä mikään. Tämä on tärkeää oivaltaa. Nyt en voi rikkoa mitään sääntöä vastaan, koska niitä ei ole. Ymmärrän myös ne seuraukset, joita juomisen aloittamisesta voi tulla."
Raittiiden kanssa Henkka ei ole ollut usein tekemisissä. "Olen kuullut, että raittiita on olemassa, aivan kuin minulle on kerrottu, että on olemassa eläin nimeltä karibu."
"Ihmettelen joskus miten suomalainen voi olla raitis, sehän on kuin kala joka on pudonnut verkon silmästä. 18-vuotiaana raitis oli minulle täysi anomalia, outoa kuin joku jolle ei olisi vielä kasvanut karvoja."
Toisaalta raittiit ovat ainoita, joilla juoppojen lisäksi on rehellinen suhtautuminen alkoholiin, "he eivät peittele ja selittele olevansa vain kohtuukäyttäjiä".
"Raittiiden kanssa voi myös puhua alkoholista. Heille se on yksinkertaiseti kemiallinen aine jota jotkut litkivät. He ymmärtävät hienostelevia viininmaistajaisia yhtä vähän kuin juopotkin, eivät pelleile olutmerkkien kanssa tai mieti saako viskistä krapulaa; viina on vain aine, neste."
"Raittiit eivät myöskään yleensä tuomitse juomista, enemmänkin hämmästelevät. Useat tajuavat raittiuden olevan etu, jota he eivät halua menettää."
Henkka ei usko, että kyky juoda kolme olutta ja lopettaa siihen lisäisi hänen omaa vapauttaan. Hän ei siihen kykeneviä kadehdi: "Se ei ole minun elämäntyylini. En kadehdi pilkkijöitäkään."
