- Olet tässä:
-
Muita tekstejä
- Sata sarjakuvaa
Sata sarjakuvaa
Esipuhe kirjaani Sata sarjakuvaa (2004, Tammi). Kirjan sata tekstiä ovat ohessa.
Esittelen tässä kirjassa sata suomeksi julkaistua sarjakuvaa. Jokainen niistä on kiinnostava ja lukemisen arvoinen, jokainen tuo oman äänensä sarjakuvan kuoroon. En ole yrittänytkään valita sataa ehdottomasti parasta sarjakuvaa, mutta nämä ovat sata keskeistä teosta, jotka muodostavat kattavan ja monipuolisen valikoiman.
Halusin, että tämän kirjan lukijalla on mahdollisuus myös lukea teokset, joista kirjoitan. Siksi hamusin sarjakuvapinosta mukaan vain 1990-luvulla tai tällä vuosituhannella albumit ja albumisarjat. Säännön vahvistaa yksi poikkeus, uuden sarjakuvan airut, Didier Comèsin Silence. Kaikkia mukana olevia sarjakuvia löytyy joko kirjakaupoista, kustantajilta, kirjastoista tai antikvariaateista.
1990-luvun alussa käännösalbumeita ilmestyi mukavaan tahtiin. Pian virta tyrehtyi, ja nyt vaellamme käännössarjakuvan Saharassa. Kaikki sarjakuvat eivät toki happane kymmenessä vuodessa, siksi haluan nostaa esiin yhä mielenkiintoisia teoksia. Niitä on hyvä lukea uusia käännöksiä odotellessa.
Jukka Tilsa: Zärmikkäimmät. Suuri Kurpitsa 1994.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) 1980-luvun alussa uuden aallon musiikin nousun myötä syntyi suuri joukko pienilevikkisiä, halvalla kopioituja omakustannesarjakuvia. Näiden lehtien vaikutus sarjakuvaan oli vapauttava, koska niitä tehtiin omaksi ja kavereiden iloksi täysin vailla minkäänlaista sensuuria tai edes kaupallisuuden minimivaatimuksia.
Oriveteläinen Jukka Tilsa (s. 1961) piirsi 1980 kolme pikkuruista Zärpä-sarjakuvalehteä, jotka levisivät sadan kappaleen monistettuna painoksena kädestä käteen. Zärpä ei kuitenkaan muiden aikansa lehtien lailla unohtunut, vaan siitä tuli uuden sarjakuvan pidetty ja kaivattu moderni klassikko.
Alkuperäisiä Zärpä-lehtiä ei ole enää pitkään aikaan löytynyt mistään. Vanhoista lehdistä koottu Zärmikkäimmät-kirja osoittaa, että Tilsan absurdeihin tarinoihin ei ajan hammas ole purrut; ne ovat nyt yhtä teräviä kuin ilmestyessään ensi kertaa.
Roger Leloup: Yoko Tsuno. 11 albumia vuodesta 1978.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Belgia on eurooppalaisen sarjakuvan historian tärkeitä maita, yllättävän moni meilläkin tuttu sarjakuva on peräisin sikäläisten piirtäjien kynästä, varsinkin perinteisen sarjakuvan ja klassikkojen lajeissa.
Yoko Tsuno on tyypillinen belgialaisen koulun sarjakuva. Se jatkaa Hergén viitoittamalla tiellä kohti valokuvantarkkaa realismia, seuraa kikkailematta sovinnaisia kerronnan sääntöjä ja on suunnattu kaikenikäisille lukijoille.
Sarjan luoja Roger Leloup (s. 1933) aloitti vuonna 1950 työt Jacques Martinin studiolla tekstaajana ja värittäjänä. Martin tunnetaan Suomessa 1970-luvulla kahdeksana albumina ilmestyneestä antiikin Roomaan sijoittuvasta Alix-sarjakuvastaan.
Timo Aarniala: Yllätyskuvia. Like 1998.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Sarjakuva on tietysti myös sukupolvikysymys. Aloin lukea Teinilehteä 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa ja muutamaa vuotta myöhemmin ryhdyin kuuntelemaan äänilevyjä.
Teinilehdessä ja Love Recordsin levykansissa näkemäni Timo Aarnialan kuvat ovat varhaisimpia muistojani piirroksista jotka ylittivät huomiokynnykseni; ne olivat jotain aivan muuta kuin kaikki aiemmin eteeni sattuneet kuvat. Myöhemmin opin, että Aarniala oli suomalaisen undergroundin edelläkävijöitä, mutta tuolloin en tiennyt undergroundista vielä mitään.
Suurkustantaja Otava seurasi 1970-luvun alkupuoliskolla melko virkeästi sarjakuvaa. Se kustansi Guido Crepaxia ja Georges Pichardia sekä Jukka Kemppisen ja Heikki Kaukorannan perusteoksen Sarjakuvat, aloitti Tinttien uudelleenjulkaisun ja julkaisi myös Timo Aarnialan sarjakuva-albumin Kyynelten tie (1971).
Sivu 1 / 4
