- Olet tässä:
-
Muita tekstejä
- Sata sarjakuvaa
Sata sarjakuvaa
Hunt Emerson: Vanhan merimiehen tarina. Suomennos Yrjö Jylhä ja Juhani Tolvanen. Tammi 1990.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Samuel Taylor Coleridgen runo The Rime of the Ancient Mariner (1797) on anglosaksisen kirjallisuuden perusklassikkoja. Sillä on Britanniassa piinattu lukemattomia koululaisia samaan tapaan kuin meillä Vänrikki Stoolin tarinoilla.
Brittipiirtäjä Hunt Emerson ei pelännyt runon mainetta, vaan väänsi siitä hulvattoman sarjakuvan. Vanhan merimiehen tarina kertoo merimiehestä, joka ampui albatrossin ja näki laivansa miehistön kuolevan. Vain hän jäi henkiin purjehtimaan ja kokemaan kaikki elon ja kuolon tuskat.
Suomessa Coleridgen runo tunnetaan parhaiten Carl Barksin Aku Ankka-tarinasta. Aku voitti Sisu-hiutaleen tietokilpailussa meriristeilyn muistettuaan runon säkeet albatrossin ampumisesta.
Pierre Christin, Jean-Claude Mézières: Valerian. 19 albumia vuodesta 1974.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Avaruusagentti Valerian on poliittinen sarjakuva. Käsikirjoittaja Pierre Christinin vakavaa sanomisen halua tasapainottavat kuitenkin piirtäjä Jean-Claude Mézièresin pohjaton visuaalinen uteliaisuus, vaihtelunhalu ja huumori.
Jo 1967 alkaneen sarjan painotukset ovat muuttuneet aikojen myötä, mutta niissä on usein ollut marxilainen tai kriittinen sävy. Selvimmin poliittinen on Ranskassa 1973 ilmestynyt Isännän linnut (suomeksi 1987).
Se on marxilainen satiiri, joka asettaa aikansa keskenään kiistelevät ranskalaiset älykkömarxilaiset naurunalaisiksi. Nauru hyytyy kun muistaa, että samaan aikaan Suomessa älymystö puki mukisematta päälleen yksiarvoisen taistolaisuuden sinistä univormua.
Petri Hiltunen: Vala auringolle. Jalava 1997.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Petri Hiltunen on tuottelias sarjakuva-albumien tekijä, jolta on ilmestynyt viisitoista albumia ja läjittäin muita sarjakuvia vuoden 1987 esikoisalbumin jälkeen. Lisäksi hän on kuvittanut useita kirjoja ja lehtiä, piirtänyt pelejä sekä elannon hankkimiseksi satunnaisesti mainoksia.
Tuotteliaisuus ei merkitse huijaamista tarinan tai kuvan laadussa - aivan päinvastoin. Hiltunen tekee pikkutarkkaa ja osaavaa jälkeä, eikä laske työpöydältään viimeistelemätöntä kuvaa.
Hänen työnsä liittyvät useimmiten tieteistarinoihin, kauhuun, fantasiaan ja historiaan. Mukaan mahtuvat myös nyky-Suomea satirisoiva huumoristrippi Väinämöinen ja Shakespearen Macbeth. Hiltunen vaihtaa jatkuvasti aiheitaan piirtämisen ja kertomisen innon ajamana. Tuloksena on selkeä oma tuotanto, ei vain irrallisia albumeja. Hiltunen piirtää genre-sarjakuvia, mutta luovasti.
Timo Mäkelä: Vaaleanpunainen pilvi. Otava 2001.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Sanon usein teksteissäni Timo Mäkelää Suomen parhaaksi piirtäjäksi. Väite ei ole lainkaan perusteeton, sillä hänen viivansa on kertakaikkisen upea. Joistakin Mäkelän sarjakuvista voisi melkein sanoa, että hän tekee viivaa eikä kuvaa.
Vaaleanpunainen pilvi on jälleen vaikuttavaa viivapiirrosta, ja albumin mustavalkoiset kuvat täyttyvät lyhyistä ja ohuista viivoista. Kuvat tuntuvat tulevan suoraan piirtäjän hermojärjestelmästä. Niissä ei ole toonattuja pohjia tai rastereita, ja jopa niiden musta on usein piirrettyä, eikä kompaktia mustaa. Tarinakin alkaa piirtämisestä ja loppuu piirtämiseen.
Mäkelän (s. 1951) viiva on jälleen herkkä, taipuisa, elävä, tunnelmallinen, persoonallinen ja tunnistettava. Se kaartuu kuvaamaan kasvoja, puita, pilviä, sadetta, kallioita, kaupungin yötä ja lunta. Vaaleanpunaista pilveä voisi lukea vain uppoamalla viivoihin, seuraamalla meditoiden niiden kulkua.
Sivu 3 / 4
