Elokuva
Eurooppalainen animaatioteollisuus kokoontui jälleen maaliskuussa Bordeaux'hon esittelemään työn alla olevia pitkien elokuvien hankkeita. Tässä niistä neljä, jotka syventävät käsitystämme maailmasta ja historiasta.
Animaatiokilta (13.05.2025 - Heikki Jokinen) Japanin armeijan luutnantti Hiro Onoda kieltäytyi uskomasta Japanin antautumiseen 1945. Hän jatkoi sotaansa Filippiinien viidakossa maaliskuuhun 1974. Werner Herzog kirjoitti Onodasta romaanin Das Dämmern der Welt (2021).
Nyt hän on ohjaamassa siitä animaatioelokuvan The Twilight world. Saksalais-ranskalainen hanke on yhä konseptivaiheessa.
Herzog (s. 1942) kertoi hankkeestaan esittelyä Bordeaux'n yhteistuotantotapahtumassa seuranneille videonauhoituksella. "Onodalle sota oli todellisuutta", hän sanoi. "Siksi tarina on kerrottava Onodan mielikuvien ja tuntemusten kautta - sen voi tehdä vain animaationa."
Animaatiokilta (23.10.2024 – Heikki Jokinen) Ottawan animaatiofestivaali on Pohjois-Amerikan tärkein alan tapahtuma, ja koko maailmankin mittapuulla merkittävä. Kanadan pääkaupunkiin sijoittuva festivaali käynnistyi 1976 ja nykyään se pidetään joka vuosi, nyt 25 – 29. syyskuuta 2024.
Kilpailusarjojen taso ja sisällöllinen kirjo on kiitettävä. Keskeinen syy on festivaalin taiteellisen johdon kunnianhimoisuus. Se näkee animaation taiteena, ei kilotavarana myytävä makkarana.
Toinen syy on se, että Ottawan festivaali toimii eurooppalaiseen tapaan, se ei peri kilpailuihin ehdolle lähetettäviltä elokuvilta ilmoittautumismaksua. Tämä entry fee on yleinen käytäntö Pohjois-Amerikan festivaaleilla.
Lyhytelokuvien kilvassa nähtiin kiinnostavat viisi näytöstä. Valikoima kertoo osaltaan, mihin animaatio nyt suuntaa: ei mihinkään yhteen suuntaan, teesiin tai lajiin. Ei ole yhtä tekniikkaa tai trendiä, jota on seurattava. Animaatio on edelleen vapauden valtakunta, taikuuden ihmemaa.
Animaatiokilta (23.09.2024 - Heikki Jokinen) Kaksi suunnitteilla olevaa ranskalaista televisioanimaatiota nostaa esiin saman yllättävän nimen: Marie Curie. Nämäkin hankkeet esiteltiin eurooppalaisen tv-animaation tuotantotapahtuma Cartoon Forumissa Ranskan Toulouse'ssa syyskuun puolivälissä.
Kaikkiaan Forumissa nähtiin 75 suunnitteilla tai tekeillä olevaa tv-animaatiota. Jokainen esitellään 20 minuutissa paikalle kokoontuneille rahoittajille, tv-kanavien ostajille, kirjankustantajille ja muiden tuotantoyhtiöiden edustajille. Tällä kertaa tapahtumaan osallistui 993 ihmistä 42 maasta.
Äiti ja tytär Curie rintamalla
Marie Curie (1867 - 1934) taas oli puolalais-ranskalainen fyysikko ja kemisti. Hän oli lahjakas ja tunnettu tutkija, joka sai kahdesti Nobelin palkinnon. Ensin 1903 yhdessä miehensä Pierre Curien kanssa radioaktiivisuuden ja 1911 yksin radiumin tutkimisesta.
Animaatiokilta (23.03.2024 - Heikki Jokinen) Pohjoismainen elokuva näkyi vahvasti maaliskuun Cartoon Moviessa Bordeaux'ssa. Tämä eurooppalaisen teatterianimaation yhteistuotantotapahtuma esitteli 55 tuotannon eri vaiheissa olevaa elokuvahanketta.
Jokainen hanke saa aikaa 10 tai 20 minuuttia esittelyynsä, ammattilaiskielellä pitch, ja yleisöksi saapuvat paikalle tulleet rahoittajat, tv-ostajat, levittäjät sekä muut tuottajat ja ammattilaiset. Kaikkiaan Bordeaux'hon kokoontui tänä vuonna 886 osanottajaa.
Pohjoismaisista hankkeista neljä tuli Norjasta, kaksi Tanskasta ja Ruotsista sekä yksi Suomesta. Suomalaishanke, Anima Vitaen Niko - Beyond the Northern Lights, oli niistä hyvässä asemassa: elokuva on valmis alkukesästä ja tulee Suomessa ensi-iltaan 11. lokakuuta nimellä Niko ja myrskyporojen arvoitus. Levittäjän tiedotteen mukaan se on myyty ennakkoon jo yli 80 alueelle eri puolille maailmaa.
Bordeaux'ssa 7,2 miljoonan euron elokuva etsi lisää levittäjiä ja muita yhteistyökumppaneita. Elokuvan ohjaajat ovat Kari Juusonen ja Jørgen Lerdam. Lentävä poro Niko on jälleen keskeisessä osassa, hän on pääsemässä joulupukin pulkan vetäjien kadehdittuun joukkoon. Matkassa on tietysti mutkia: paikasta kilpaileva tyttöporo Stella ja pulkan katoaminen.
Sivu 1 / 7