Joakim Pirinen: Sokeri-Sakari. Suomennos Jukka Heiskanen. Suuri kurpitsa 2003.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Ruotsalaisen Joakim Pirisen Sokeri-Sakari paljastaa, että me kaikki pohjoismaalaiset olemme syvällä sisimmässämme sosialidemokraatteja ja luterilaisia, mekin jotka muuta luulemme. Järjestyksen kaipuu asuu meissä syvällä, elämäämme ohjaavat meille näkymättömät myytit lämmöstä, yhteisvastuusta ja huolenpidosta.
Pirinen osoittaa tämän negaation avulla, Sokeri-Sakari toimii vilpittömästi vain omien normiensa mukaisesti. Ne poikkevat rajusti yhteiskuntamme virallisista arvoista, mutta ilkeäksi tai pahaksi Sokeri-Sakaria tuskin voi väittää.
Vain terävänäköiseksi. Pirinen laittaa sarjakuvahahmonsa toimimaan yhteisömme todellisten - ei julkilausuttujen - tavoitteiden ja normien mukaan. Joutuessaan armeijaan Sokeri-Sakari haluaa ampua kaikki, ihailee konepistoolinsa kauneutta ja kaivaa kasarmin pihaan poteron tappaakseen vihollisia.
Mutta sosialidemokraattis-luterilainen moraalikoodimme ei salli kaikkien totuuksien ääneen sanomista. Sokeri-Sakari lähetetään paluupostissa kotiin.
Sokeri-Sakarin huumori yhdistää epäsäätyisesti matalan ja korkean. Ylhäiset viralliset ajatuksemme rinnastuvat Sokeri-Sakarin alhaiseen toimintaan. Me nauramme hänelle, ja samalla terapeuttisesti itsellemme ja yhteiskuntamme kaksoisarvoille.
Sokeri-Sakari eli Socker-Conny ilmestyi Ruotsissa 1985, ja siitä tuli valtava menestys. Se julkaistiin suomeksi pian, ja uutena täydennettynä laitoksena 2003. Menestyksen syynä lienee Sokeri-Sakarin häpeämätön itsekeskeisyys. Hän on erilainen nuori, mutta ei peittele tai häpeä sitä.
Päinvastoin, Sokeri-Sakari on estoitta oma itsensä. Hän muuntuu todelliseksi sankarihahmoksi, joita ei tasapäistävässä Ruotsissa 1980-luvulla liikaa ollut.
Sokeri-Sakari työskentelee opettajana, päiväkodissa isähahmona, pitkäaikaissairaalassa, metron porttivahtina ja panimossa liukuhihnalla. Kaikki mitä hän tekee, aiheuttaa konfliktin ympäristön kanssa, mutta Sokeri-Sakarin optimismi ei murru.
Päivystäessään lähimmäispalvelun puhelimessa hän vastaa helposti sosialidemokraattis-luterilaisen kollektiivisen alitajuntamme ongelmakysymyksiin. Soittaja suree mitä hänelle tapahtuu kuoleman jälkeen, Sokeri-Sakari vastaa: "Sut kuivataan, pistetään myllyn läpi ja myydään patjantäytteeksi." Toisella soittajalla on vaikeuksia uskoa Jumalaan. "Höh, olut on hyvä todiste, että Jumala on olemassa", Sokeri-Sakari vakuuttaa.
Sokeri-Sakari on syvästi yhteiskunnallinen satiiri, vaikka sitä voi lukea hauskana kohelluskertomuksenakin. Se piirtää kokovartalokuvan pohjoismaisesta yhteiskunnasta, joka on yhä lähes 20 vuotta myöhemmin melkoisen näköinen. Joakim Pirinen ruoskii säälimättömästi myös oman aikansa pintailmiöitä, idoleitaan matkivaa rock-väkeä ja nousevaa juppikulttuuria.
Piirroksiltaan Sokeri-Sakari on aivan omanlaisensa - kiehtova, vaativa ja antoisa. Mikään ei ole pysyvää, sivutaitto, kuvakulmat ja piirrostyyli vaihtelevat. Grafiikan henkinen esikuva on George Herrimanin Krazy Kat, mutta myös kuvataide ekspressionismista pop-taiteeseen. Pirisen ohut viiva täyttää ruudut iloisena olemassaolostaan, kyllästymättä ja uutta etsien. Hän on käsittämättömän lahjakas piirtäjä.
Suurmenestyksensä jälkeen Pirinen (s.1961) lopetti sarjakuvan teon moneksi vuodeksi. Hän kirjoitti Suomessakin esitettyjä näytelmiä, teki kuvitusta ja kirjoitti pieniä tekstejä. Niistä koottu kirja Den svenska apan ilmestyi 2001.
Kymmenen vuoden tauon jälkeen Pirinen palasi sarjakuvaan teoksellaan Meitä kustaan silmään (2001). Se on visuaalisesti moniaineksinen ja sosiaalisesti tarkkasilmäinen lyhyiden kertomusten paketti. Teos esittelee kypsän taiteilijan, joka kuitenkin on valmis kaikkiin kokeiluihin ja jolla on kyky löytää kuviinsa absurdin ja arkisen leikkauspiste.
