Pierre Christin, Jean-Claude Mézières: Valerian. 19 albumia vuodesta 1974.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Avaruusagentti Valerian on poliittinen sarjakuva. Käsikirjoittaja Pierre Christinin vakavaa sanomisen halua tasapainottavat kuitenkin piirtäjä Jean-Claude Mézièresin pohjaton visuaalinen uteliaisuus, vaihtelunhalu ja huumori.
Jo 1967 alkaneen sarjan painotukset ovat muuttuneet aikojen myötä, mutta niissä on usein ollut marxilainen tai kriittinen sävy. Selvimmin poliittinen on Ranskassa 1973 ilmestynyt Isännän linnut (suomeksi 1987).
Se on marxilainen satiiri, joka asettaa aikansa keskenään kiistelevät ranskalaiset älykkömarxilaiset naurunalaisiksi. Nauru hyytyy kun muistaa, että samaan aikaan Suomessa älymystö puki mukisematta päälleen yksiarvoisen taistolaisuuden sinistä univormua.
Isännän linnut tapahtuu planeetalla, jolla joukko eri maailmojen asukkaita tekee kuluttavaa orjatyötä. Planeetan yhteiskunta on aivan kuin Karl Marxin kapitalismi-analyyseista koottu. Orjat ruokkivat tuntemattomaksi jäävää isäntää, jonka vallan takaavat hulluksi tekevät mielenviejälinnut. Vertaus tajuntateollisuuteen on ilmeinen.
Haaksirikkoutuneet avaruusagentit Laureline ja Valerian saavat lopulta koottua yhteisrintaman, joka tekee vallankumouksen. Loppu on liian osoitteleva; käsikirjoittaja on päässyt niskan päälle piirtäjän jäädessä alakynteen.
Haastatellessani tekijöitä muutama vuosi sitten Christin itsekin tunnusti Isännän linnuista tulleen liian kaavamaisen. Mézières taas ei koskaan innostunut albumista.
Pierre Christin (s. 1938) palasi samankaltaiseen teemaan albumissa Ultralumin panttivangit (1997). Avaruuden polttoainetta ultralumia hallitsevan kalifin poika kaapataan, ja häntä etsitään huiman 100 biljardin putiblokin palkkion turvin. Kaappauksen takana ovat ultralumia pumppaavat työläiset, jotka hakevat parannusta asemaansa.
Pääosassa ei tällä kertaa ole luokkataistelu vaan avaruuden moninaisuus. Valeriania aina leimannut suvaitsevaisuuden henki kukoistaa, Mézières kuvaa avaruuden monia kulttuureja ja lajeja entistäkin myötämielisemmin. Christinin poliittinen näkemys on lientynyt, enää hyvä ja paha eivät ole ehdottoman vastakohtaisia.
Ultralumin panttivangeissa työn ja pääoman ristiriita jää alistuneesti ennalleen, eikä ratkaisua löydy kuten Isännän linnuissa. Ajankohtaista poliittista ironiaa näemme Iksaladamin suurkalifin puhuessa galaksienvälisen neuvoston edustajille. Kaikki nyyhkivät hänen poikansa katoamisen vuoksi, vaikka hallitsija tiedetään säälimättömäksi orjatyövoiman käyttäjäksi. Kukaan ei välitä kapinoivista orjista - vain välttämättömällä polttoaineella on merkitystä. Nimiä Saudi-Arabia, Irak tai Kurdistan ei tarvitse sanoa, lukija arvaa kyllä mistä puhutaan.
Visuaalisesti komea albumi Väärennetty maailma (1988) suomii mennyttä aikaa romantisoivia taiteilijoita ja esteetikkoja. Laureline ja Valerian jäljittävät olentoa, joka luo avaruuteen maan 1800-luvun maailmoja. Löydettyään olennon Laureline kivahtaa suuttuneena, että tuon ajan ihannoinnissa tulee muistaa myös todellisuus: 1800-luku oli kolonialismin, imperialismin ja sotien aikaa.
Kärjistyneet luokkaristiriidat ovat Valerianissa korvautuneet globalisaatiolla, joka avaruuden asukeille on kai sitten universumistumista. Viime aikojen albumeissa kamppaillaan uuskolonialismia ja riistoa vastaan, ja kyytiä saavat niin piittaamattomat suuryhtiöt, tv-viihde, rasismi kuin militarismikin. Valerian on aina ollut tiukasti suvaitsevaisuuden puolella ja välttänyt väkivaltaisia ratkaisuja.
Albumissa Epävakaina aikoina (2001) vanha skeptikko Christin esittää suorastaan jumalista kritiikkiä globaalikapitalismin ahneudesta. Suuryhtiö Vivaxis on kehittämässä kloonattavaa ihmistä, ja tällöin itse pyhä kolminaisuus puuttuu asiaan. Jumalaksi Jumalan paikalle ei sovi astua.
Kristillinen mytologia saa Christinin käsissä uuden raikkaan tulkinnan. Jumala on chicagolaisen mafioson näköinen äksy äijä, hänen alistettu poikansa elähtänyt hippi, ja pyhä henki on epäkuntoon mennyt peliautomaatti.
Kolmikko esiintyi jo kaksoistarinassa Inverlochin aaveet ja Hypsiksen salamat (1990). Näissä he halusivat tuhota maapallon, koska se oli huono bisnes ja ihmiset tunkivat nokkansa joka paikkaan avaruudessa. Rahaa vastaan Jumala luopui suunnitelmastaan, osuva analyysi kirkoista.
Kantaaottavat käsikirjoitukset tasapainottaa Jean-Claude Mézièresin (s. 1938) mielikuvituksellinen grafiikka ja lempeä leikittelynhalu. Hän piirtää tarinat helposti lähestyttäviksi avaruuden elämänmuotojen kuviksi. Avaruus ei ole kylmä ja musta, vaan eri kulttuurien ja elämänmuotojen kirjoma aarreaitta.
Mézières ahmii avaruuden moninaisuutta kuin Gargantua ruokaa: kaikki käy, kaikki tuottaa iloa ja kaikki maistuu. Hän luo joka albumiin oman uuden maailman ja hahmot, kuten Christin kirjoittaa käsikirjoitukseen eri teeman.
Piirros on konstailematonta ja helppoa lukea. Mézières käyttää paljon pyöreitä gaudimaisia muotoja, jotka tekevät pelottavistakin olennoista sympaattisia, ja hauskoista entistäkin hulvattomampia. Valerianissa yhdistyvät sosiologia ja fantasia. Pierre Christin sanoo pyrkivänsä sekoittamaan albumeihin monitasoisia aiheita ja 10-vuotiaalle sopivan juonen.
Vuosien myötä tutut lajit, hahmot ja oliot ponnahtavat toki uudelleen esiin, ne esittelee tyylikäs teos Taivaan asukkaat (1992). Valerianista on tulossa uusi Tintti, sillä on kymmenien vuosien historia, laaja hahmogalleria, toistuvat tyyppinsä ja jopa oma ilkeä pikkukalifi kuten Tintissä Abdullah.
Sarjan aikana häviävät niin maapallo kuin ihmislajikin. Ensimmäisissä albumeissa arvoistaan tiukasti tietoinen Valerian on myöhemmissä sarjoissa yhä enemmän hukassa; mihin mennä, mitä tehdä? Oikea ja väärä eivät enää ole selviä saati sulje toisiaan pois. Sarjan dynamiikka kietoutuu yhä enemmän vastakohtaparien ympärille: menneen ja tulevan, tutun ja vieraan.
