Sata sarjakuvaa

Pentti Otsamo: Pieni olento. Otava 1999.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Vahvojen ja syvien tunteiden kuvaaminen koskettavasti on hyvin vaikeaa. Mukaan tulee liian helposti paisuttelua, alleviivausta tai kliseitä. Pentti Otsamo luovii kirkkaasti näiden karikkojen ohi teoksessaan Pieni olento.

Tarinan päähenkilöt ovat Anna ja Joel. He ovat nuori pariskunta, jonka elämän Annan yllättävä raskaus muuttaa. He joutuvat etsimään vastauksia kaikkiin niihin kysymyksiin, joita he eivät vielä olleet ehtineet tai edes osanneet esittää.

Millaista on olla isä tai äiti? Riittääkö minulla rakkautta sekä puolisolleni että lapselleni? Miten lapsen kanssa tulee olla? Entä jos se ei synnykään terveenä? Onko lapsen syntymä alku, loppu vai molempia? Mitä haluan elämältä?

Regis Loisel: Peter Pan. Kolme albumia 1992-95. Semic.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) 1800-luvun lopun Lontoo on röyhkeän teollisuuskapitalismin keskus. Lian, köyhyyden ja kurjuuden kaupunki on Loiselin sarjakuvassa kuin Gustave Dorén Lontoo-piirroksista tai Jacob Riisin New Yorkin ryysyköyhälistön valokuvareportaasista How the Other Half Lives.

Ihminen on vain tuottamansa tavaran arvoinen. Köyhä ansaitsee vähän, joten hänen vaihtoarvonsa on nolla. Nuori Peter on juopolle äidilleen vain sen viinan arvoinen, jonka hän kantaa kotiin. Rahat alkoholiin Peter saa muuttamalla ihmisarvonsa vaihtotavaraksi.

Inhimillisyyden puute tappaa kuvitelmat, vain vahvimmilla on voimaa kuvitella. Peter haaveilee ja unelmoi kadonneelta isältään jääneen kirjan avulla.

Ola Fogelberg: Puupään parhaat. Kahdeksan albumia 1994. Kustannus-Mäkelä.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Monen muistikuva Pekka Puupää -sarjakuvista lienee hieman puiseva, menneen ajan vitsejä ja vanhanaikaisia seisovia kuvia. Se sekä on totta että ei. Ola Fogelberg (1894-1952) eli Fogeli piirsi Puupäätä 27 vuotta melko tarkkaan samalla reseptillä, yleensä neljästä kuuteen kuvaa, ja kuvien alla ladottuina selostavat tekstit.

Fogelin sarjakuvallinen kielioppi oli sidoksissa sotia edeltävään aikaan, nykylukijalle tutut sarjakuvan vauhti sekä kerronnan taloudellisuus ja elastisuus puuttuvat. Toinen vanhahtava piirre oli jatkuva yleiskuvien käyttö, koko näyttämö näkyi aina kuin vanhoissa mykkäelokuvissa.

Nykysarjakuvassa ja -elokuvassa - televisiosta puhumattakaan - tehokkaat lähikuvat ovat kerronnan oleellinen osa. Myös Pekka Puupään tarinat poikkeavat nykyrealismin ja -huumorin tuotteista.

Inger Edelfeldt: Naisen syvin olemus. Suomennos Anna-Laura Tal­vio. Tammi 1992.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Naisen syvin olemus on ruotsalaisen kirjailija Inger Edelfeldtin näkemys naisena elämisestä ja sen mystiikasta. Albumi sijoittuu ihmissuhteiden maisemaan, kuten Edelfeldtin yli kaksikymmentä romaania ja no­velli­kokoelmaa. Käsittelytapa tosin on purevampi.

Edelfeldtin (s. 1956) kirjoista on suomennettu vain yk­si, Sisäinen tuli. Naisen syvin olemus on hänen ensimmäinen sarjaku­va-albuminsa, myöhemmin ilmestyi myös Dagens Nyheterin stripeistä koottu Hondjuret.

Albumi koostuu lyhyistä sarjakuvista ja kuvasarjoista. Ne ovat piikikkäitä tarinoita naisen historiasta ja nykypäivästä. Ede­lfeldt tulkitsee niin Tristanin ja Isolden tarinaa, kirkollisen perinteen naispyhimysten legendoja kuin nykyajan sarjakuvan ka­nonisointiakin.

  1. Parisuhteen käyttöohje
  2. Kotomaamme ystävälliset äidinkasvot
  3. Unelmien kudelma
  4. Muumilaaksosta maailmalle
  5. Miesten kaupunki
  6. Auschwitzin pitkä varjo
  7. Muiston pysyvyys
  8. Taistelu navasta
  9. Vakavasti hauskaa