Tove ja Lars Jansson: Muumipeikko. 24 albumia 1990–96. Suomennos Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen. WSOY.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Muumipeikko on epäilemättä tunnetuin suomalainen sarjakuva. Tove Janssonin luoma strippisarja alkoi ilmestyä maailman suurimmassa iltapäivälehdessä The Evening Newsissa Isossa-Britanniassa syyskuussa 1954.
Muutaman vuoden kuluttua käsikirjoittajaksi ryhtyi Toven veli Lars Jansson, joka siirtyi pian myös piirtämään sarjaa. Lars teki viimeisen kaikkiaan 73 Muumipeikosta 1975.
Sarjakuvan ja Tove Janssonin (1914–2001) muun tuotannon suhde on mielenkiintoinen, ja sitä on luodannut myös Juhani Tolvanen mainiossa Muumipeikko-sarjakuvaa esittelevässä kirjassaan Muumisisarukset (2000).
Sarjakuvan myötä Muumi-kirjojen ja sarjakuvan maailmat etääntyivät toisistaan. 1957 ilmestynyt Taikatalvi oli käännekohta kirjojen muuttumisessa aikuisempaan suuntaan. Aiempi seikkailullinen nuortenkirjamaisuus väistyi, ja esiin nousi psykologisempi ja filosofisempi ote Muumilaaksoon.
Loput Muumi-kirjat keskittyivätkin enemmän aikuisille lukijoille sopiviin teemoihin. Taikatalvi itsessään on klassinen kehityskertomus, jossa kesken talviuniaan herännyt Muumipeikko joutuu kohtaamaan yksin oudon ja kylmän maailman.
Tove Jansson latasi muumien maailman koomiset, seikkailulliset ja satiiriset ainekset sarjakuviinsa, mikä antoi hänelle mahdollisuuden kehitellä kirjoja vakavampaan suuntaan.
Sarjakuvan teko vaikutti suuresti myös Tove Janssonin kuvituskuviin. Joutuessaan tekemään kuusi strippiä viikossa hän sai uutta varmuutta viivaansa ja hahmoihinsa. Taikatalven kuvituskuvatkin olivat ilmaisevampia kuin aikaisemmin, ja Janssonin kasvanut ammattitaito näkyy niissä.
Muumipeikko-sarjakuva lanseerasi Tove Janssonin suomenkielisessä Suomessa. Tove oli saanut kirjoittaa jo neljä Muumi-romaania, ennen kuin niitä alettiin kääntää suomeksi.
Suomenkieliselle väestölle muumit tulivat kuitenkin tutuiksi sarjakuvan myötä, kun Muumipeikko alkoi ilmestyä Ilta-Sanomissa keväällä 1955. Ensimmäinen Muumi-kirjan suomennos Muumipeikko ja pyrstötähti ilmestyi vasta puolisen vuotta myöhemmin. Miten kirja-muumien olisi käynyt ilman suositun sarjakuvan tukea?
Merkityksetöntä ei ollut sekään, että kansainväliseen levitykseen päässyt sarja toi tekijöilleen säännölliset kunnon tulot. Tämä vapautti Tove Janssonin huonosti maksetuista ja vaivalloisista kuvituskeikoista sekä äitienpäiväkorttien piirtämisestä. Hän pystyi vihdoin käyttämään aikansa luovaan työhön.
Kaikkiaan Muumipeikko ilmestyi parillakymmenellä kielellä noin 40 maassa ja 120 lehdessä. Joukossa oli niinkin eksoottisen kuuloisia lehtiä kuin hongkongilainen South China Morning Post, kalkuttalainen Statesman, turkkilainen Türk Haberler Ajansi, ugandalainen Uganda Argus tai etelä-arfikkalainen Natal Witness.
Jatkuvan sarjakuvan teko oli työlästä, ja Tove Jansson otti veljensä mukaan yhä enemmän. Lopulta koko sarja jäi Lars Janssonin (1926–2000) käsikirjoitettavaksi ja piirrettäväksi. Hän onnistui säilyttämään hämmästyttävän hyvin sen hengen ja grafiikan, vaikka ei ollutkaan aikaisemmin piirtänyt mitään.
Muumipeikon kepeä ja ironinen tyyli sekä lyyriset piirrokset olivat aikanaan uraauurtavia, minkä vuoksi sarja on nykyäänkin nautittava sarjakuva. Myös tarinoiden ajaton inhimillisyys viehättää yhä.
Grafiikaltaan Muumipeikko oli kaunista viivapiirrosta, selkeää ja hahmojen persoonallisuutta esiin nostavaa. Mainioin oivallus oli esineiden käyttö ruutujen väliviivoina. Rajaamaan kelpasivat kaiken maailman tavarat, kuten köysi, kettinki, kukka, haarukka, tuolipino, kävelykeppi, ovi, harja, luu, jääpuikko ja monet muut.
