Inger Edelfeldt: Naisen syvin olemus. Suomennos Anna-Laura Talvio. Tammi 1992.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Naisen syvin olemus on ruotsalaisen kirjailija Inger Edelfeldtin näkemys naisena elämisestä ja sen mystiikasta. Albumi sijoittuu ihmissuhteiden maisemaan, kuten Edelfeldtin yli kaksikymmentä romaania ja novellikokoelmaa. Käsittelytapa tosin on purevampi.
Edelfeldtin (s. 1956) kirjoista on suomennettu vain yksi, Sisäinen tuli. Naisen syvin olemus on hänen ensimmäinen sarjakuva-albuminsa, myöhemmin ilmestyi myös Dagens Nyheterin stripeistä koottu Hondjuret.
Albumi koostuu lyhyistä sarjakuvista ja kuvasarjoista. Ne ovat piikikkäitä tarinoita naisen historiasta ja nykypäivästä. Edelfeldt tulkitsee niin Tristanin ja Isolden tarinaa, kirkollisen perinteen naispyhimysten legendoja kuin nykyajan sarjakuvan kanonisointiakin.
Tietyt teemat nousevat jatkuvasti esiin, selkeimpänä niistä äidin ja tyttären suhde. Edelfeldtillä äiti varastaa tyttären sulhasen tai tekee lapsestaan hermoheikon, lastaa lapsensa elämän henkisillä lyijypainoilla, tai tekee lapsestaan tärkeimmän luomuksensa. Woody Allenin kuvaamat äitisuhteen ongelmat tuntuvat viattoman hupaisilta Edelfeldtin kommentteihin verrattuna.
Naista painaa myös historian painolasti. Esikuvat, joita naisille tarjotaan, ovat ikuisesti uhrautuvia, riippumatta siitä onko kyseessä prinsessa vai kuvanveistäjä Camille Claudel. Pyhä Agneskin uhrasi rintansa kristillisen uskonsa tähden.
Kulttuurin maailma on myös arvoiltaan miehinen. Edelfeldt kysyykin, miksi naisten elämästä kertovat kirjat ovat "naiskirjallisuutta" mutta miehistä kertovat kirjat käsittelevät "yleisinhimillisiä elämäntilanteita". Samoin olisi "mieletöntä pilaa" väittää Lassien koskettavan "vain mahdollisia nelijalkaisia lukijoita".
Seurauksena on Edelfedtin mukaan naisen ikuinen huono itsetunto ja kollektiivinen identiteettikriisi. Näitä Edelfeldt kuvaa ymmärtävän mustalla huumorilla. Miesten mieliä taas ruokitaan erilaisella ravinnolla; tuloksena on rakkauden mahdottomuus, tai ainakin sen vaikeus niin hetero- kuin homosuhteissakin.
Mistä sitten nousevat usko, toivo ja rakkaus? Omasta itsestä, lälläriminän kukistamisesta, "ja ennen kaikkea: pysy lujana".
Naisen syvin olemus ei ole lainkaan niin synkeä sarjakuva kuin sen analyysi antaa aavistaa. Huumori on sen peruskivi, tosin välillä kovinkin musta huumori. Toinen peruskivi on absurditeettien taju, kolmas koko albumin läpäisevä älykkyys ja tarinoiden osuvuus.
Neljännen nurkan alle asettuu Edelfeldtin tiukka ammattitaito. Lyhyetkin jutut sisältävät paljon, käsikirjoitukset ovat tiukkoja ja täyteläisiä. Piirrostyö on vaihtelevaa ja moni-ilmeistä, tekijä osaa myös sarjakuvallisen tiivistämisen taidon.
Edelfeldtin kuvaama yhteiskunta vastaa omaamme, mikä vain korostaa albumin tärkeyttä ja osuvuutta. Vaikka albumin sarjakuvat ovat 1980-luvulta, ei oikeastaan mikään näytä muuttuneen auringon alla. Edelfeldtin havainnot ovat edelleen täysin ajankohtaisia.
