Pentti Otsamo: Pieni olento. Otava 1999.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Vahvojen ja syvien tunteiden kuvaaminen koskettavasti on hyvin vaikeaa. Mukaan tulee liian helposti paisuttelua, alleviivausta tai kliseitä. Pentti Otsamo luovii kirkkaasti näiden karikkojen ohi teoksessaan Pieni olento.
Tarinan päähenkilöt ovat Anna ja Joel. He ovat nuori pariskunta, jonka elämän Annan yllättävä raskaus muuttaa. He joutuvat etsimään vastauksia kaikkiin niihin kysymyksiin, joita he eivät vielä olleet ehtineet tai edes osanneet esittää.
Millaista on olla isä tai äiti? Riittääkö minulla rakkautta sekä puolisolleni että lapselleni? Miten lapsen kanssa tulee olla? Entä jos se ei synnykään terveenä? Onko lapsen syntymä alku, loppu vai molempia? Mitä haluan elämältä?
Tarinan ulkoiset puitteet ovat arkiset. Joel suunnittelee työkseen tietokonepelien kuvitusta, Anna on näyttelyä varten ahkeroiva kuvataiteilija. He tekevät töitä, viljelevät pientä puutarhapalstaansa, tapaavat kavereitaan.
Annan ollessa tapaamassa vanhempiaan Joel törmää entiseen rakastettuunsa Mariaan, jonka kanssa päätyy samaan vuoteeseen. Hiukan myöhemmin Annan raskaus päätyy keskenmenoon mutta elämä jatkuu.
Pieni olento on kuitenkin paljon paljon enemmän kuin perustarinansa. Otsamo peilaa albumissaan erittäin taitavasti ihmisten tunteita ja ajatuksia, heidän epävarmuuttaan ja pelkojaan.
Raskaus asettaa Joelin ja Annan aivan uuteen tilanteeseen, jossa he eivät enää voi nähdä itseään vain yksilöinä vaan heidän on ymmärrettävä olevansa osa ihmisen sukua. Meidän kulttuurimme korostaa yksilöllisyyttä ad absurdum, mutta loppujen lopuksi me olemme lenkki aiempien ja tulevien sukupolvien välillä.
Tarinan rakenne on tarkkaan mietitty ja ajoitettu; Annan ja Joelin tarinan kehitys vertautuu koko ajan luonnon kiertokulkuun. Kertomus sijoittuu keväästä syksyyn. Kun luonto on heräämässä, Anna saa tietää raskaudestaan.
Kesällä sikiö kasvaa kasvimaan kurpitsoiden ja punajuurien lailla. Keskenmeno tulee samaan aikaan, kun Anna huomaa, että hänen palstaltaan on varastettu vihannekset. Samaan aikaan pitkän helleaallon lopettaa päälle kaatuva rankkasade, joka pesee pois kaiken menneen.
Kesän lopulla Anna ja Joel hyväksyvät tapahtuneen, mitä symbolisoivat maatyöt palstalla. Viime sivuilla Anna ja Joel saavat kortin Marialta. Annan viimeisen repliikin taustalla näemme kasvimaan, jossa ensi lumi peittää alleen kesän muistot. Me tiedämme: talven jälkeen alkaa taas uusi elämä.
Maaninkalainen Pentti Otsamo (s. 1967) kuuluu sarjakuvantekijöidemme kapeimpaan kärkeen. Hän taitaa suvereenisti erilaiset tavat tehdä sarjakuvaa, niin Pienen olennon kaltaisen draaman kerronnan kuin kuvataiteeseen assosioivan graafisen, pääasiassa kuvien voimaan luottavan kerronnan.
Sekä sarjakuvantekijänä että kuvittajana Otsamon kyky näkyy tiivistämisessä. Hän osaa ladata kuvan täyteen merkityksiä ja viestejä, vaikka hänen siveltimensä jälki on usein klassista realismia.
Edes moninkertaisen lähilukemisen jälkeen en onnistu löytämään albumista yhtään kerronnan kannalta turhaa ruutua tai repliikkiä. Kaikki ne vievät tarinaa eteenpäin tai syventävät sitä. Viesti kulkee sekä kuvissa että tekstissä, kuten sarjakuvassa tuleekin.
Pieni olento julkaistiin poikkeuksellisesti alun perin Kanadassa nimellä The Fall of Homunculus, sillä sikäläinen laatukustantaja Drawn & Quarterly oli tilannut Otsamolta originaalialbumin.
Pieni olento on pienestä koostaan huolimatta suomalaisen sarjakuvan 1990-luvun parhaita saavutuksia. Jo sen kansi on kaunein, mitä olen aikoihin nähnyt.
Annan ja Joelin kokemukset luovat luottamuksen tulevaisuuteen. Elämästä ei voi eikä tarvitse tietää kaikkea, ja niin on hyvä. He eivät enää näe kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, vaan kasvoista kasvoihin. He ovat oppineet jotain elämästä ja ovat valmiita elämään sitä.
(harrastan silloin tällöin sitaatteja, tämä loppukin on raamatusta. samalla se viittaa ingmar bergmanin tästä sitaatista nimensä saaneeseen elokuvaan kuin kuvastimessa. monikerroksista ja hämärää, toki, mutta tämän tyyliseen tekstiin se mielestäni sopii)
