Zep: Titeuf. Viisi albumia vuodesta 2001. Egmont.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Titeuf on kymmenvuotias poika, jolle moni asia elämässä on vielä arvoitus. Suurin arvoitus ovat tytöt, nuo samalla kertaa sekä kiehtovat että oudot olennot. Jotain heidän kanssaan pitäisi tehdä, mutta kun vielä tietäisi mitä.
Maailmassa on monia muitakin kiinnostavia asioita: kepposten teko, hengailu kavereiden kanssa sekä aikuisten puuhien tarkkailu ja arviointi. Puheenaiheet ovat hyvin esipuberteettisia kepposista kakkahuumoriin.
Titeufin iässä tunnetilat vaihtelevat nopeasti ja muutokset ovat jyrkkiä. Hallitsevia tuntemuksia ovat hämmennys, uteliaisuus, häpeä ja vilpittömyys. Maailma avautuu joka päivä hiukan enemmän, mutta asiat eivät järjesty aivan siisteihin pinoihin Titeufin päässä.
Paljon sarjakuvan huumorista perustuu väärinkäsityksiin. Titeuf ja hänen luokkakaverinsa ymmärtävät jotain aikuisten asioista, mutta tulkitsevat sen melko omalaatuisella tavalla. Seurauksena on usein konflikti aikuisten kanssa.
Sveitsiläisen Zepin (oikealta nimeltään Philippe Chappuis) Titeuf ponkaisi hyvin nopeasti sarjakuvan suursuosikiksi. Ensimmäinen albumi ilmestyi 1993. Sarjan yhdeksän albumin myynti lasketaan pelkästään Ranskassa jo miljoonissa.
Missä lienee menestyksen syy? Aitoudessa, hauskuudessa ja osuvuudessa. Albumeiksi kootut yhden sivut sarjakuvat ovat elämänmakuisia, koska Zep (s.1967) ei yritä tehdä opettavaa tai moraalisesti kohottavaa tarinaa siitä, millaisia lasten tulisi olla, vaan kertoo millaisia he ovat. Titeuf ei ole sveitsiläinen Suomisen Olli.
Kirjallisuus, sarjakuva ja televisio ovat täynnä teoksia, joissa lapset ovat naamioituja aikuisia filosofisine puheineen ja viisaine tekoineen. Elävässä elämässä kymmenvuotiaat pojat käyttäytyvät kuitenkin aika usein kuten kymmenvuotiaat pojat. Luuserimainen Titeuf on arkipäivän sankari, sillä hän selviää siitä ristiriitaisen hämmentävästä elämänvaiheesta, jossa hänen ikäisensä ovat.
Zepin jutut ovat yleensä myös aivan oikeasti poskettoman hauskoja, ja naurattavat jopa minun kaltaistani sarjakuvansa kurttuotsaisesti lukevaa miestä. Zepin huumori uppoaa myös sinne minne pitääkin, lapsiin.
Toki Titeufin huumori pyörii osin pieru- ja kikkelihuumorin ympärillä, seksuaalisuuden outouksia unohtamatta. Mutta toisaalta: näistä pojat puhuvat. Monet jutut lähestyvät vulgaarin rajaa, mutta eivät astu sen yli.
Titeufin kuva esipuberteettisten elämästä on osuva ja uskottava, kunhan lajin vaatiman liioittelevan parodionnin kuorii pois. Se pyrkii näkemään millaiset ovat aikuisten ja lasten väliset suhteet sekä millaisessa maailmassa lapset nyt elävät.
Monista lasten sarjakuvista puuttuu aito vuorovaikutus eri maailmojen väliltä, lapset elävät omassa eristetyssä umpiossaan, aikuiset muualla ja nuoret jossakin aivan toisaalla. Titeufissä eri-ikäiset ovat jatkuvasti tekemisissä keskenään, niin aikuiset, ylä-asteen koululaiset kuin isosiskot ja -veljetkin.
Valtaosa lapsille tarjottavasta sarjakuvasta – ja muusta lastenkulttuurista – heijastaa maailmaa, joka on jo ainakin osin kadonnut jonnekin. Titeuf laskeutuu toiveista kadulle ja kuuntelee mitä siellä puhutaan. Zep on myös tehnyt 9-13 -vuotiaille seksin ja rakkauden opaskirjan Le Guide du zizi sexuel.
Piirroksiltaan Titeuf seuraa huumorisarjakuvan suurta linjaa, hahmot ovat parodioitua ja isonenenäisiä. Jälki näyttää hieman Andre Franquinin Niilo Pieliseltä, mutta on pelkistetympi.
Titeufin menestys on niin suuri, että sillä täytyy olla tyttölukijoitakin sarjan tiukasta poikanäkökulmasta huolimatta. Ehkä Titetuf auttaa tyttöjä ymmärtämään jotain poikien oudosta maailmasta, varsinkin niistä tunne-elämän asioista, joista pojat eivät koskaan sanoisi sanaakaan.
