Roger Leloup: Yoko Tsuno. 11 albumia vuodesta 1978.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Belgia on eurooppalaisen sarjakuvan historian tärkeitä maita, yllättävän moni meilläkin tuttu sarjakuva on peräisin sikäläisten piirtäjien kynästä, varsinkin perinteisen sarjakuvan ja klassikkojen lajeissa.
Yoko Tsuno on tyypillinen belgialaisen koulun sarjakuva. Se jatkaa Hergén viitoittamalla tiellä kohti valokuvantarkkaa realismia, seuraa kikkailematta sovinnaisia kerronnan sääntöjä ja on suunnattu kaikenikäisille lukijoille.
Sarjan luoja Roger Leloup (s. 1933) aloitti vuonna 1950 työt Jacques Martinin studiolla tekstaajana ja värittäjänä. Martin tunnetaan Suomessa 1970-luvulla kahdeksana albumina ilmestyneestä antiikin Roomaan sijoittuvasta Alix-sarjakuvastaan.
1953 Leloup siirtyi Hergén studiolle piirtämään koneita, taustoja ja mainosmateriaalia. Hänen luomuksiaan Tintissä ovat muun muassa pyörätuolit Castafioren koruissa, Carreidas 160 Jet -lentokone Lento 714 -albumissa ja Nyonin rautatieasema Tuhatkaunon tapauksessa.
Leloup aloitti puhdetöinään oman sarjan suunnittelun, ja Yoko Tsuno alkoi ilmestyä 1970, aivan alkuun nimellä Yoko Shirushi. Sarjassa on ilmestynyt jo 23 albumia, joista kuitenkin vain osa on julkaistu suomeksi.
Yoko Tsuno on japanilaissyntyinen, Euroopassa asuva sähköinsinööri. Ystäviensä kanssa hän joutuu mukaan mitä huimaavimpiin seikkailuihin, jotka ulottuvat avaruuteen, myyttisten hirviöiden luo tai menneisyyteen. Yoko Tsuno hoitaa hommat näppärästi, hän lentää millä vain, hallitsee aikidon ja taitaa tietysti tekniikankin.
Tarinan laji on tieteisseikkailu. Jo varhaisimmissa albumeissa Yoko Tsuno ystävystyy avaruudesta tulleiden vinealaisten kanssa. He ovat vaaleansinisiä, mutta muutoin ihmisen oloisia hahmoja (älä siis sotke heitä toisen belgialaisen Peyon strumffeihin!). Vinelaisilla on maan asukkaisiin nähden ylivoimainen tekniikka.
Vinealaisten nimi ja ihonväri ovat muistuma Leloupin lapsuudesta. Hänen isänsä oli parturi, ja liikkeen seinällä roikkui vuosia Nivea-voidemainos. Aika haalisti sen, ja julisteen tyttö muuttui siniseksi. Avaruuden ihmiset saivat nimensä ja värinsä tästä julisteesta.
Yoko Tsunon viehätys ja siihen kyllästymisen mahdollisuus juontuvat paradoksaalisesti samasta seikasta: sarjan piirrostyöstä. Se on äärimmilleen vietyä realismia, joissa kuvat on rakennettu käsityöläisen kärsivällisyydellä mahdollisimman aidon näköisiksi. Myös tieteisaiheita käsitellessään Leloupin maailma on sisäisesti täysin johdonmukainen.
Kun Yoko Tsuno kiertelee vaikkapa Reinin varrella, Leloup on piirtänyt maisemat ja talot valokuvista ja muista dokumenteista, ja jos talon edessä on sähköjohto, se piirretään mukaan. Joitakin albumeita voisi käyttää suorastaan matkaoppaina.
Tekniseen täydellisyyteen pyrkiminen näkyy erityisesti kaikissa koneissa ja laitteissa. Leloup on käsityöläinen, jonka rinnassa sykkii insinöörin sydän.
Taito, jolla saada auto näyttämään autolta ei aina toimi ihmisten piirtämisessä. Ihmiset ovat jäykkiä ja sarjakuvan dynamiikka ontuu. Osa sarjakuvan – ja animaation – tehoa perustuu liioitteluun. Liikkeet ja ilmeet tehdään usein hiukan liioitellen, jotta ne toimivat. Leloup tekee ne varmuuden vuoksi hiukan alimitoitettuina, jotta realismi ei rikkoonnu.
Sivutaitto on melko kaavamainen, kuvat pieniä, eivätkä käännekohdat aina korostu riittävästi. Yksityiskohtien runsaus peittää ne helposti alleen.
Yoko Tsuno on ensimmäisiä albumisarjoja, joissa päähenkilö on nainen, vieläpä ominaisuuksiltaan ylivoimainen sarjan miehiin verrattuna. Vain vuotta myöhemmin ilmestyi toinen naissankari, belgialaisen Waltheryn Natasha. Vaikka Natasha on sulavampi ja humoristisempi sarjakuva, se rinnastetaan usein Yoko Tsunoon.
Roger Leloup on Brysselin realistisen koulukunnan ensimmäisen sukupolven viimeinen jäljellä oleva lipunkantaja. Hergé, Edgar Pierre Jacobs ja Bob de Moor ovat jo autuaampien piirrospöytien ääressä, ja Jacques Martin eläkkeellä.
