Petri Hiltunen: Väinämöinen. Neljä albumia vuodesta 2001. Jalava.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Petri Hiltunen tunnetaan näyttävistä fantasiamaailmoihin, keskiaikaan tai pohjoisamerikkalaisten intiaanien pariin sijoittuvista albumeistaan. Hänen grafiikkansa on yksityiskohtaisen tarkkaa ja tarinat väkivaltaisia sekä tummasävyisiä.
Väinämöinen-sarja esittelee Hiltusen (s. 1967) toisen puolen, kepeän sanomalehden strippisarjan tekijän. Aluevaltaus on vakuuttava, Hiltunen hallitsee tyylikkäästi myös tämän hänelle ennestään oudon lajin.
Ensimmäinen albumi Väinämöisen paluu kertoo nimensä mukaan tuhat vuotta muualla viettäneen Väinämöisen paluusta nykypäivän Helsinkiin. Kalevalansa lukeneet muistavat, kuinka hän lupasi tarvittaessa palata; se aika tuntuu nyt olevan käsillä.
Väinämöinen joutuu outoon pyöritykseen, maailma on muuttunut. Jalmari-tallitontusta on tullut city-menninkäinen Jabe ja Tapio on nykyään hyötymetsän kuningas, jonka Tellervo-vaimo muutti Kanarian saarille metsänhakkuusta saaduilla rahoilla.
Hiltunen pilailee estoitta nyky-Suomen hulluuksille. Väinämöinen joutuu lööppijulkisuuteen, ajautuu musiikkibisnekseen ja nousee tiedotusvälineiden uudeksi guruksi.
Alkuun Hiltunen pärjää pitkälti asettamalla vastakkain Väinämöisen kalevalaisen maailman ja nyky-Suomen. Meidän maamme näyttää kovin oudolta kun sitä katsoo menneisyydestä tulleen muukalaisen silmin.
Bisnesvaistoa omaava Jabe yrittää sopeuttaa Väinämöistä nykyaikaan. Hänen suurin huolensa on tuotteistaa tämä, tienata rahaa. Jabe tekee Väinämöisestä muun muassa kansanparantajan, joka tarjoaa humppaterapiaa ja hilipati-healingia.
Stripit eivät tyydy vain pilailemaan itsestään selvillä uuden ja vanhan ajan nokkakolareilla. Ne purevat välillä terävästi ja odottamattomasta suunnasta. Jakso, jossa Väinämöinen on joutua uusnatsien idoliksi, on oivaltava.
Nahkapäät ilmoittavat olevansa alkuperäisiä suomalaisia, jotka haluavat ajaa ulkomaalaiset pois. Väinämöinen pyytää heti anteeksi, että heiltä on viety kalavedet ja riistamaat, mutta tilaa varmaan löytyy kaikille. Uusnatsit ovat ihmeissään, Väinämöinen oli luullut heitä saamelaisiksi. Historia on niin kuin se luetaan.
Oivaltava on myös Väinämöisen kohtaaminen sotaharjoituksissa olevien varusmiesten kanssa. Hän kuulee, kuinka he leikkimällä monta kuukautta sotaa täyttävät velvollisuutensa yhteiskunnalle. Käyvätkö kaikki miehet armeijan, Väinämöinen kysyy.
Eivät, sotilas vastaa, osa pakoilee velvollisuuksiaan siviilipalveluksessa. Siellä harrastetaan "kaikkea yhteiskunnan kannalta joutavaa lusmuilua…lasten ja vanhusten hoitoa…sairaalatyötä".
Vanhan ja uuden Suomen vastakohtien esittely ei kanna sarjaa loputtomiin, ja Hiltunen onnistui pääsemään tästä teemasta eteenpäin. Väinämöisestä kehkeytyi laajasti maatamme ja päivän tapahtumia kommentoiva huumorisarja. Muinaisuuden tarujen käyttäminen tarinan hiivana liittää Väinämöisen Hiltusen muuhun, hyvin erinäköiseen ja oloiseen tuotantoon.
Vaikka Väinämöinen kunnioittaa vanhoja arvoja, se ei ole konservatiivinen tai taantumuksellinen sarjakuva. Hiltusen tarjoamat vanhat arvot ovat nykyaikana radikaaleja: kohtuullisuus ahneuden sijaan, rehellinen työ keinottelun sijaan ja metsäretki Kanarian saarten sijaan.
Sarjan grafiikka on strippiperinteen mukaista, selvästi kevyempää kuin Hiltusen tavanomainen jykevä tummuus. Se on sulavaa ja toimivaa. Väinämöinen liittyy vaivatta uuden suomalaisen stippisarjan vahvaan joukkoon.
