HS (07.11.1991 - Heikki Jokinen) KÄVIN PORTHANIASSA POIMIMASSA kaikki tiistaina päättyneisiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vaalien vaalimainokset. Ne olivat hyvin samankaltaisia, populistisuudessaan toinen toisensa laudalta lyöviä.
Yksi tuntui tutulta. Sitoutumattoman vasemmiston periaatemanifesti herätti outoja atavistisia ajatuksia. Moniarvoisuutta ja yksilöllisyyttä? Sehän oli silkkaa porvarismia, Kokoomuksen nuorten liiton 70-luvun aatetta höystettynä nykyajan ekologisuudella ja antimilitarismilla.
Manifesti alkaa moniarvoisuuden vaatimuksella, samalla jonka puolestapuhujia ei Teiniliiton yleisdemokraattisesta rintamasta löytynyt. Kuinka monta kertaa olenkaan saanut vängätä siitä, että moniarvoisuuden puolustaminen ei ole samaa kuin fasismin hyväksyminen.
Sitoutumaton vasemmisto julistaa olevansa "sitoutumista sellaiseen kriittiseen yhteiskunnallisuuteen, joka etsii yhteiskunnallisten ongelmien rakenteellisia ja kulttuurisia syitä". Kuulostaa 70-luvun porvarin filosofialta, kriittiseltä rationalismilta. Kriittisyyskään ei ollut aikanaan kovin suosittu termi, suositumpaa oli usko historian lainalaisuuksiin.
KOKOOMUKSEN PORVARILLISEN vaalirenkaan vaaliteemat olivat toisenlaisia. Moniarvoisuudesta ei vaalilehdessä puhuttu lainkaan, yksilöllisyys putkahti esiin tekstissä, jossa vaadittiin naisten pääsyä upseerin uralle.
Porvarit kantoivat huolta siitä, että opiskelijoiden enemmistö on syrjäytetty ja riviopiskelijaa ei kuulla. Väitteet ovat myös minulle tuttuja, 70-luvun taistolaisopiskelijoilta. Heillähän oli selvä käsitys siitä ketkä edustavat kansan enemmistöä, ja tämä oli riittävä argumentti omien ajatusten puolesta.
"Me olemme realisteja - emme maailmanparantajahihhuleita", julistaa porvarillinen vaalirengas. Selvä taistolaisargumentti: meillä on tieteellinen maailmankatsomus joka on tosi. Muilla on epämääräisiä idealistisia aatteita.
Niin katoaa mainen kunnia, poliittisilta aatteiltakin.
Kirjoittaja on freelance-toimittaja.
