Kirjain (01/2010 - Heikki Jokinen) Lainauskorvaus kirjailijoille ja kääntäjille sekä musiikin- ja kuvantekijöille on käynnistymässä Suomessa tämän vuoden alussa. Se on uusi järjestelmä, joka perustuu teosten lainausmääriin. Vastaava korvaus on jo käytössä useimmissa Euroopan maassa.
Euroopan Unionin vuonna 1992 säätämä vuokraus- ja lainausdirektiivi edellyttää, että eräistä yleisölle lainattavista teoksista maksetaan tekijöille korvaus. Kirjat ovat juuri näitä direktiivin tarkoittamia teoksia. Suomi tulkitsi asian siten, että yleiset kirjastot voidaan jättää korvauksen ulkopuolelle.
EU oli eri mieltä ja se oli monivuotisen kiistelyn jälkeen viemässä vuonna 2006 Suomea oikeuteen direktiivin rikkomisesta. Hallitus taipui ja tekijänoikeuslakia muutettiin vuonna 2006 siten, että yleisten kirjastojen lainoista maksetaan tekijöille korvaus.
Vuonna 2007 rahaa korvauksiin varattiin kaksi miljoonaa euroa ja siitä eteenpäin kolme miljoonaa euroa vuodessa.
Lain mukaan korvaukset hoidetaan tekijöitä edustavien järjestöjen kautta, koska erityisesti kirjastot pelkäsivät järjestelmän kaatumista niiden vastuulle. Käytännön toteutuksen hoitaa kolme tekijänoikeusjärjestöä: Teosto vastaa musiikin, Sanasto tekstin ja Kopiosto kuvan korvauksista.
Mutkikas polku
Rahan jakamiseen asti pääsy on kuitenkin osoittautunut mutkikkaammaksi kuin ajateltiin. Ensimmäiset korvaukset saadaan maksuun vasta tänä vuonna. Syitä on monia: tekeillä on aivan uusi järjestelmä, eri tekijöiden osuuden määrittely kirjoissa aina ole suoraviivaista eikä lainaus- ja teostietojen hankkiminen onnistunutkaan yhdellä napin painalluksella.
Lainauskorvaus ei ole valtion tukimuoto vaan perustuu tekijänoikeuteen. Järjestelmälle on luotava juridisesti ja käytännöllisesti kestävät periaatteet. Koska oikeus korvaukseen on esimerkiksi säveltäjillä, tietokirjailijoilla ja sarjakuvantekijöillä, on jokaista ryhmää kohdeltava tasaveroisesti ja samoista lähtökohdista.
Vastaavia järjestelmiä toimii kymmeniä, Suomessa perehdyttiin niihinkin. Se oli ideoita antavaa, mutta suoraa kopioitavaa ei paljoa löytynyt. Jokainen järjestelmä on omanlaisensa ja kansallisiin oloihin sopivaksi viilattu.
Yksi pohtimista vaatinut kysymys on eri tekijöiden osuus samassa kirjassa. Paljonko tulee laskea kuvittajan osuudeksi, paljonko kirjoittajan? Entä kääntäjän? Näiden käytäntöjen hahmottamisessa on mennyt aikaa, koska yksiselitteisiä vastauksia ei ole. Kirjailijan ja kuvittajan näkemys oman työnsä osuudesta yhteisessä kirjassaan voi sekin poiketa toisistaan.
Musiikin lainausten määrä on helppo erottaa kirjalainoista. Musiikin tekijöille menevä osuus koko rahasta on 12 prosenttia. Teostolla on jo ennestään hyvät tiedot levyjen tekijöistä ja se pystyy maksamaan korvaukset näppärästi.
Kuvan ja sanan osuuden erottelu kirjoissa osoittautui hankalammaksi. Eri laskumallien ja tilastotietojen pohjalta kuvan korvausten osuudeksi laskettiin 13 prosenttia, jolloin tekstin osuudeksi tuli 75 prosenttia koko summasta. Nämä osuudet tarkistetaan vuosittain.
Lisämutkia asiaan toi tekijätietojen puutteellisuus kansalliskirjaston Fennica-tietokannassa, joista kirjojen tiedot korvausjärjestelmään poimitaan. Varsinkin kuvittajatietoja puuttui paljon.
Tein kokeen omien kirjojeni tekijätiedoista. Fennicassa mainituista kirjoistani 17 on kuvitettu muutoinkin kuin kansikuvalla. Tietokanta tunsi niistä vain kuudelle kuvittajan. Jopa kirjoissa jotka olivat pääosin kuvitusta, ei kuvittajaa mainittu. Nämä tiedot on suurelta osin lisätttävä käsin lainauskorvaustietoihin.
Suomi ei myöskään osoittautunut sellaiseksi tietotekniikan paratiisiksi kuin kuvittelemme. Kirjastoilla on useita eri tietojärjestelmiä ja lainaustilastojen hankinta vie aikaa sekä rahaa.
Maan kirjastoista koottiin tilastollisesti edustava ja luotettava otos, joiden lainaustiedot hankittiin. Näin saadun 9 miljoonan lainaustiedon pohjalta päästään jakamaan yksittäisten tekijöiden korvauksia.
Kuvakirjat ja romaanit kärjessä
Lainatuimpien kirjojen kärki on mielenkiintoisen mallinen. Terävimpään kärkeen kuuluu joukko lasten kuvakirjoja; niiden kysyntä on jatkuvaa ja vilkasta. Heti perässä tulevat romaanit, joiden joukkoon alkaa vähitellen limittyä tietokirjoja. Lainamäärien vähetessä tietokirjojen osuus kasvaa. Siellä täällä näkyy sarjakuvakirjoja, niiden suosio kirjastoissa on vankka.
Lainattujen kirjojen joukkoon mahtuu 170 000 kirjanimekettä, mutta suurimman osan lainaus on vähäistä. 100 000 lainatuinta kattaa 98 prosenttia lainoista, eli 70 000 vähiten liikkuvan kirjanimekkeen osalle tulee kaksi prosenttia lainoista. 10 000 lainatuinta kirjaa kattaa 56 prosenttia lainoista.
Rahaa on käytössä kahdesta kolmeen miljoonaa euroa vuodessa. Kirjalainoja tehdään Suomessa pyöreästi sata miljoonaa vuodessa, jolloin yhtä lainaa kohti korvausta kertyy teoriassa 2 - 3 senttiä - joka vielä jakautuu kirjan mahdollisten eri tekijöiden kesken. Kun maksulle on käytännön syistä asetettava alaraja, melkoinen osa tekijöistä jäänee ilman lainauskorvausta. Näin käynee usein tietokirjailijoille ja kirjojen kuvittajille.
Korvausta voivat saada myös ulkomaiset, Euroopan talousalueen tekijät. On mahdoton ennustaa kuinka aktiivisesti he korvausta hakevat. Sekin vaikuttaa kotimaassa jaettavaan summaan.
Lähiaikoina avataan lainauskorvaus.fi -sivut, joilla tekijät voivat antaa tietonsa korvauksen maksua varten. Samalla he tarkistavat järjestelmään syötetyt teostietonsa ja korjaavat sekä täydentävät niitä. Pohjana olevissa tietokannoissa on paljon puutteita ja tekijöiden aktiivisuus on tärkeää.
Kirjoittaja on tietokirjailija ja Kopioston lainauskorvaustyöryhmän puheenjohtaja
*****
Mikä on kirjastoapuraha?
Kirjastoapuraha on eri asia kuin lainauskorvaus, vaikka nimi kuulostaakin samalta. Suomessa on 1960-luvun alusta jaettu valtion kirjastoapurahoja kirjailijoille ja kääntäjille.
Tarkoitus oli hyvittää tekijöille kirjojen lainauksesta aiheutuneita tulonmenetyksiä. Pitkään kirjastoapurahoista suuri osa jaettiin sosiaalisin perustein korvauksina ja vasta myöhemmin paino siirtyi selvästi luovaa työtä tukeviin apurahoihin.
Järjestelmän piirissä olivat vain kaunokirjailijat ja kaunokirjallisuuden kääntäjät. Tämä herätti jatkuvasti närää, sillä kaikkien muiden kirjastoista maksutta lainattavien teosten tekijöille ei herunut penniäkään.
Vuonna 1984 mukaan otettiin myös tietokirjallisuuden tekijät ja kääntäjät. Samalla kirjastoapurahojen summaksi määriteltiin kymmenen prosenttia yleisiin kirjastoihin hankitun kirjallisuuden hankintahinnasta. Tietokirjallisuuden tekijöille ja kääntäjille siitä menee vain kymmenesosa, apurahat eivät siis jakaudu lainamäärien suhteessa.
Kirjastoihin hankitaan entistä vähemmän kirjoja ja kirjastoapurahojen summa on laskenut. Vuonna 2009 sitä jaettiin 2,9 miljoonaa euroa 928 kirjailijalle ja kääntäjälle. Apurahat olivat suurudeltaan 500 - 15 000 euroa.
Kirjastoista paljon lainattujen lasten kuvakirjojen ja sarjakuvien piirtäjät sekä musiikin tekijät olivat pitkään kirjastoapurahojen ulkopuolella, nyt heilläkin on oma pieni erillinen kirjastoapurahansa. (HJ)
