HS kulttuuri (22.07.2006 - Heikki Jokinen) Olen ollut ateisti siitä asti, kun koulupoikana aloin tällaisia asioita ajatella. Oli ilon päivä, kun 1970-luvulla pääsin lopultakin 16-vuotiaana pois koulun uskonnonopetuksesta.
Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, Raamattu on mielilukemistani. Se on kiehtova, outo ja aina ehtymätön kirja.
Jokin päivä sitten upposin täydellisesti Jobin kirjan huikeaan tarinaan ja kielen rytmiin. Job oli mahtavin mies idän mailla: hänellä oli kymmenen lasta, kameleita, härkiä sekä aasintammoja. Silti Job oli hurskas mies.
Jumala oli Jobiin mieltynyt. Saatana kuitenkin muistutti, että totta kai Job uhraa Jumalalle, koska Jobilla menee hyvin. Entä jos ei menisikään, järkeili Saatana.
Hyvä on, sanoi Jumala. "Saat tehdä mitä haluat kaikelle mitä hänellä on." Sitten alkaa tapahtua: Jobin eläimet ryöstetään, hänen paimenensa palavat tuhkaksi, ja suuri tuuli luhistaa talon surmaten kaikki Jobin lapset.
Mitä teki Job? Kirosiko Jumalansa? Ei: "Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!" Sekään ei Saatanalle ja Jumalalle riitä. Job pelasti oman nahkansa, miksi hän kapinoisi, perusteli Saatana. Hyvä on, sanoo Jumala, anna mennä. Job alkaa märkimään paiseita.
Silloin Job alkaa ladella: hän kiroaa syntymänsä, olemassaolon tuskan, ystävänsä sekä jumalattomien menestyksen. Teksti on jylhää, Jobin suru, kauhu ja totuuden etsintä tuntuu lukijan luissa asti.
Silloin Jumala vastaa. Hän luettelee kaiken mitä on tehnyt: luonut virtahevot, säätää säät ja solmii yhteen Seulasten tähdet. Job alistuu; kaikki on Jumalan vallassa.
Suljin Raamattuni ja ajattelin kuinka yleispäteviä Jobin raivokas suru ja sitkeät kysymykset ovatkaan. Miksi minulle kävi näin, me kysymme. Enkö yrittänyt parhaani? Miksi menetin työni, miksi rakastettuni lähti toisen matkaan?
Ihminen kysyy, mutta elämä ei riipu vain meistä itsestämme. Joku kutsuu sitä Jumalan tahdoksi, joku kohtaloksi, joku sattumaksi, joku omaksi sokeudekseen. Sama asia se on.
Kauneinta ihmisessä on hänen uskonsa. Se voi kohdistua jumaliin, toiseen ihmiseen, maailman parantamiseen. Usko on toivon veli. Kun muu otetaan pois, ne jäävät.
