Lähikuva (1995 - Heikki Jokinen) Roy Andersson ohjasi 26-vuotiaana menestyselokuvan En kärlekshistoria (1970), Suomessakin nähdyn kahden nuoren kesäisen rakkaustarinan vanhempien maailman laidalla. Se palkittiin muun muassa. Berliinin elokuvajuhlilla kriitikkojen palkinnolla. Aiemmin hän oli työskennellyt ylioppilasteatterin ohjaajana ja jazzmuusikkona sekä harkinut kirjailijan uraa. 1975 valmistui seuraava pitkä elokuva Giliap, joka taas menestyi todella huonosti.
Andersson siirtyi mainoselokuvan pariin. Hän kehitti oman kuvakielensä täysin omaleimaiseksi, kaikista muista mainoksista poikkeavaksi. Niitä hallitsevat paikallaan pysyvä kamera, usein liikkumattomat ihmiset ja kokonaisuuden äärimmäisen tarkka sommittelu. Andersson kuvaa vain 35 mm:n filmille eikä hänen töistään löydy lähikuvia tai teleobjektiivin käyttöä. Värit ovat vuosien mittaan muuttuneet yhä kelmeämmiksi, epäluonnollisemmiksi.
Anderssonin ohjauksen tärkein vaihe on kameran paikan etsiminen. Hän käyttää vain yhtä kuvakulmaa ja välttyy kameran liikuttelulta. Kuvakulma määrää komposition ja laaja kuva-ala sallii monet yksityiskohdat, nappaa kuvaan kaiken läheltä ja kaukaa.
Kuvassa epätäydellinen ihminen
Myös sisältö erottaa mainokset muista, on tasapainossa kuvien staattisuuden kanssa. Andersson ei pelkää ikäviä tai vakavia asioita, "haluan nostaa esille epätäydellisen ihmisen" sanoo hän itse. Hänen mainoksensa ovat usein ideamainontaa; tunnetuimpia ovat Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö LO:n mainokset ja Ruotsin sosiaalidemokraattiselle puolueelle tehdyt vaalimainokset.
Muistan itse, miten vaalimainokset vaikuttivat nähdessäni ne pahaa aavistamatta ruotsalaisessa elokuvateatterissa. Sarja pysähtyneitä kuvia, joissa kelmeäkasvoinen ihminen kertoo kameralle mitä hän haluaa. Taustalla ovat muut ihmiset, hiljaa ja tuijottaen puhujaan tai kameraan. Opettaja, upseeri tai eläkeläinen kertoivat haluavansa hauskaa, työtä, ystäviä tai miehen. Oudon paraatin jälkeen lopputeksti kysyy, miksi emme voisi välittää enemmän toisistamme.
Harvoin on vieraantumista ja yhteiskunnan kylmyyttä kuvattu purevammin. Roy Anderssonin yhdistää pohjoisen hiljaisuuden umpimustaan huumoriin, tulos on kuin Brazil Ingmar Bergmanin ohjaamana. "Vaalimainokset olivat hiukan aggressiivisia", Roy Andersson sanoo. "Niissä vaaleissa teemana oli järjestelmän muutos, sosialidemokraatit olivat oppositiossa. Monet sanoivat mainosteni auttaneen vaaleissa."
Saksan liittotasavallan suurimman osavaltion Nordrhein-Westfalenin sosialidemokraatit ostivat mainokset ja näyttivät niitä 365 elokuvateatterissa ennen omia vaalejaan. "Seuraaviin Ruotsin vaaleihin tein yhden mainoksen lisää. Olin epävarma mitä tehdä, halusin filosofisemman filmin. Tulos ei ollut aivan yhtä agitatorinen vaan kysyvämpi."
LO:lle tehdyt mainokset olivat samantyylisiä: vihreänsävyisissä työympäristöissä loppuun kuluneen näköisiä ihmisiä. Muut ihmiset ovat passiivista taustaa, kyvyttömiä ylittämään rajan toisen ihmisen luo.
Piinallinen toden tuntu
Tuotemainokset ovat maailmaltaan yllättävän samankaltaisia aatemainosten kanssa. "Maailmassa ei ole ainoatakaan tavaraa, jota ilman ei voisi olla. Tuotteeseen on saatava etäisyys, ei pidä liioitella", Andersson sanoo. "Tätä asennetta ei kaikilla ole, varsinkaan ei Yhdysvalloissa. Sikäläisiä mainoksia voi harvoin kunnioittaa. Ne ovat poikkeuksetta vulgaareja vaikkakin ammattitaitoisia."
Omaleimaisuuden salaisuus on yksinkertainen, sillä Anderssonin mainokset kertovat elämästä ihmisen näkökulmasta. Niissä on aina tarina ja inhimillinen taso, ne näyttävät elämän ja ihmisten säröt tai epätäydellisyyden. Ne on tehty tosissaan, elokuvina eikä tuotekavalkadeina.
Vakuutusyhtiö Trygg-Hansa tilasi Anderssonilta useita mainoksia. Niiden kehys on samankaltainen; pilkkijä putoaa jäihin, rokkarin amerikanrauta putoaa laiturilta veteen hänen keventäessään rakkoaan, lamppu syttyy palamaan ruokaa flambeerattaessa tai hääparin auto ajaa kiviaitaan. Arkipäiväisiä siivuja puristettuina Anderssonin erikoisen huumorin lävitse. Lopussa katsoja nauraa onnettomuudelle, mutta jää miettimään.
Lotto-mainoksissa toistuu myös sama kaava; perheen isä haluaa kuulla oikean lottorivin, mutta jokin menee pieleen. Poika kiskaisee koskettimen seinästä tai isoisä istuu kaukosäätimen päälle. Tulos jää kuulematta. Lopputekti lupaa loton tuovan jännitystä elämään.
"Huumori nousee usein totuudesta", Andersson määrittelee. "Todellisuudessa on usein alastonta koomisuutta, alastomuus ei peitä mitään." Siksi hänen visionsa ovat yleensä piinallisen todellisen tuntuisia, myös epätodelliset kuvat.
Mainoksia tehty aina
Pulmia tilaajien kanssa ei juuri ole tullut, koska he tietävät tilatessaan mitä saavat. "Eräs olutmainos piti tehdä uusiksi, se oli tilaajalle liian pessimistinen. Nyt he ehkä tajuavat, että alkuperäinen olisikin ollut parempi." Joihinkin vakuutusyhtiön mainoksiin oli tehtävä onnellisempi loppu. Katsojat saavat nauraa vahingoniloisina, mutta heidän on nähtävä, että avantoon pudonnut pilkkijä kömpii takaisin jäälle.
Roy Andersson ei näe rajan korruptoituneen ja korruptoitumattoman elokuvan teon välillä kulkevan mainoksen ja lajien välillä. "Se kulkee kunkin lajin sisällä." Tinkimätön voi olla missä yhteydessä tahansa.
Taiteilijat ovat aina tehneet mainoksia. Jo 1920-luvulla niinkin epäkaupalliset avantgarde-tekijät kuin Walter Ruttman ja Lotte Reiniger puuhasivat mainoksien parissa. Ingmar Bergman oli saippuakauppiaana ja Lumièren veljekset tekivät mainoksia siinä missä nykyään amerikkalais-brittiläiset taiteellisesti tinkimättömät animaattorit Quay-veljeksetkin. Lyhyt- ja mainoselokuvan suhde paljastuukin tarkemmin katsottuna yllättävän läheiseksi. Niiden välinen raja on osittain hävinnyt, muutama sekunti voi olla tarina niin mainoksessa kuin lyhytelokuvassakin.
Teollisuusmaiden yltäkylläisyyden kasvaessa tavaroiden markkinointi on muuttunut entistä vaikeammaksi, kun tuote on kaupattava mielikuvilla eikä tarpeellisuudella. Tällöin elokuvantekijöiden luovuus on entistä kysytympää, sillä viestin hauska ja osuva kertominen on lyhytelokuvan keskeinen ominaisuus. Muutaman sekunnin mainokseen uhrataan enemmän rahaa kuin tavalliseen lyhytelokuvaan. Mainoselokuva tarjoaakin monelle tekijälle mahdollisuuden käyttää taitoaan ja mielikuvitustaan pohtimatta koko ajan rahoituspulmia.
Niin kaunis on maa
Göteborgin elokuvajuhlat aloitti 1990 "viesti-elokuvan" teon, se tilaa joka vuosi yhdeltä ohjaajalta lyhytelokuvan. Ne liitetään yhdeksi elokuvaksi ja vuosikymmenen lopussa on koossa aikamme koko kuva.
Ensimmäiseksi pyydettiin mukaan Roy Andersson. Hän teki elokuvan Härlig är jorden (Niin kaunis on maa). 15 minuuttia kestävä elokuva kertoo päähenkilön elämäntarinan ja hänen yhteiskuntansa arvot. Visuaalisesti se muistuttaa sd-puolueen vaalimainoksia: siinä on kelmeät värit ja hiljaisuudessa kameraan tuijottavat ihmiset. Tukahdutetut huudot saa häviämään tukkimalla korvat. Päähenkilö on aina etualalla ja taustalla liikkuvat muut henkilöt. Taulumaisten kuvien teema on kollektiivinen ja yksilöllinen häpeä, aika jälkeen Auschwitzin.
Elokuva palkittiin monilla elokuvajuhlilla, mm. Clermont-Ferrandissa Ranskassa. Se herätti ihastusta ja Anderssonin mainosretrospektiiviä esitettiin Ranskassa eri paikoissa. Tämä poiki useita mainostilauksia: Andersson teki kolme mainosta Air Francelle, yhden Citroënille ja kolme Citram-keittiötarviketehtaalle. "Ranskalaiset ilmeisesti halusivat jotain uutta", hän arvioi.
Roy Anderssonin mainoksia on esitetty myös useilla elokuvafestivaaleilla, mm. Nordisk Panoramassa Århusissa 1991, Oberhausenissa 1992, Tampereella 1995 sekä suomenruotsalaisen elokuvan juhlilla Helsingissä kevättalvella 1995. Ne kiersivät tänä keväänä Turussa, Vaasassa, Tampereella ja Lahdessa keräten yli 300 katsojaa.
Jokaisessa asuu pieni lehmä
Uusimpia töitä ovat Suomessa esitetyt ruotsalaisten Arla-meijerituotteiden mainokset, jotka kertovat maanviljelijäperheestä. "Halusin miehen olevan itara ja laiska", Roy Andersson kertoo. "Se on inhimillistä, ei terävämpää vaan hauskempaa." Kahden jo nähdyn lisäksi hän on tehnyt kaksi uutta. Arla on napannut nopeasti huomattavan osuuden Suomen markkinoista.
Tunnettu Anderssonin hanke oli myös Ruotsin sosiaalihallituksen tilaama valistuselokuva aidsista. Hän käytti tavallista kuvastoaan ehkä entistäkin mustempana: samaan elokuvaan sekosivat tohtori Mengelen kaltaiset kokeet elävillä ihmisillä, lääkärikongressi ja opettajan kondominkäyttöopetus. Sosiaalihallitus veti elokuvan pois levityksestä 1987 ja vasta kuusi vuotta myöhemmin Andersson sai koota siitä lyhytelokuvan Någonting har hänt (Jotakin on tapahtunut).
Tänä vuonna ilmestyi Anderssonin kirja Vår tids rädsla för allvar (Aikamme vakavuuden pelko) Göteborgin elokuvajuhlien julkaisusarjan Filmkonst osana 33. Teoksessaan hän erittelee kuvia ja niiden vaikutusta sekä vaatii elokuvantekijöiltä moraalista ryhdistäytymistä. Ensi vuonna Andersson alkaa kuvata uutta pitkää elokuvaa: "Se on suuri runo, eepos, liikkuu nykyajassa ja kuvaa eurooppalaista ihmistä", kertoo tekijä.
Roy Anderssonin haastattelu on tehty Bergenissä 28.9.1995.
