Eteläafrikkalaisen William Kentridgen taide syntyy epävarmuudesta ja väliaikaisuudesta
HS (02.05.2000 - Heikki Jokinen) STUTTGART. "Kaikki työni alkavat piirtämisestä. Piirros on kaikkien ydin" sanoo eteläafrikkalainen taiteilija William Kentridge, yksi Afrikan tunnetuimpia taiteilijoita.
"Joskus kuvani laajentuvat elokuviksi, tulevat liikkuviksi. Parin viime vuoden aikana niistä on tullut myös teatterin elementtejä. Kauniit öljyvärityöt eivät minua kiinnosta." Johannesburgissa syntyneen Kentridgen (s. 1955) töitä on esitelty ahkerasti parin viime vuoden aikana nykytaiteen keskeisillä foorumeilla kuten Venetsian ja São Paolon biennaaleissa ja Documentassa.
Äskettäin Kentridgen animaatioiden retrospektiivi nähtiin Stuttgartin animaatiofestivaalilla. "Pari viime vuotta ovat olleet aivan hulluja", hän toteaa.
Näkyvyyttä vahvistaa miehen laaja-alaisuus: hän työskentelee ahkerasti paitsi kuvataiteen myös teatterin ja animaation parissa. "Kaikki työni syntyvät kuitenkin samasta impulssista, vaikka ne saattavat näyttää erilaisilta. Elokuva palaa piirrokseen ja piirros elokuvaan."
"Piirtäminen toimii samoin kuin mielemme, assosioivasti" Kentridge tiivistää piirtämisen viehätyksen. "Lähtökohtani ovat improvisaatio, epävarmuus ja väliaikaisuus."
Tunnetuin Kentridgen töistä on kahdeksan animaatioelokuvan Soho Eckstein -sarja. Soho Eckstein on perinteinen suurliikemies liituraitapukuineen, hahmo, joka muistuttaa Kentridgen isoisää. Sarjan ensimmäinen elokuva Johannesburg, 2nd Greatest City After Paris valmistui 1989 ja viimeisin Stereoscope 1999.
William Kentridgen tapa tehdä elokuviaan on omaperäinen: hän työstää koko ajan samaa suurikokoista hiilipiirrosta kuvaten sen muutokset 16 mm filmille tai nykyään videolle. Jokainen elokuvan kohtaus on lopulta vain yksi moneen kertaan pyyhekumilla käsitelty ja piirretty paperi.
"Pidän elokuvan väliaikaisuudesta, eikä minun ole pakko tehdä lopullista kuvaa. Halusin nähdä piirroksen tekoprosessin, seurata sitä parin minuutin välein. Seuraan, kun tyhjä paperi rakentuu hiljakseen kameran alla."
Tekniikka oli keksittävä itse, sillä Etelä-Afrikan eristäminen oli katkaissut taiteenkin kansainväliset yhteydet. "Tämä on myös perverssin työläs tapa päätyä lopulliseen kuvaan. Toivon kuitenkin olevani avoin mielleyhtymille ja päätyväni järkeviin assosiaatioihin", Kentridge huokaisee.
Kentridgen piirrosten esinemaailma periytyy 1930-50-luvuilta. "Esineissä on oltava pysyvyyttä, puhelimen on oltava puhelin. Jos piirrän nykypuhelimen, se on parin vuoden päästä vuoden 1996 puhelin, muotioikku. Vakaa maailma ympärillä on hyvä pohja tutkia muita elämän epävarmuuksia."Kentridgen taide on syvästi henkilökohtaista, mutta siinä on selkeä liittymäkohtansa Etelä-Afrikan poliittiseen todellisuuteen.
Muutos ja inhimillisen kärsimyksen sekä tuskan eri muodot välittyvät selvästi, samoin Kentridgen tapa rakentaa elokuvansa kaksinapaisten polariteettien varaan viittaa tavallaan Etelä-Afrikan lähihistoriaan. Elokuvien tiukka mustavalkoisuus lisää tätä tunnetta.
Kentridge ei pidä itseään yhteiskunnallisena taiteilijana, vaikka ei poliittisuutta kokonaan kielläkään. Hän korostaa, että taiteilijalla ei ole muuta sosiaalista vastuuta kuin tehdä hyvää taidetta ja tulkita todellisuutta sen avulla. Näin syntyy myös Kentridgen haluamaa poliittista taidetta.
"Ulkoinen todellisuus on joskus merkityksellistä töissäni, se kulkee lävitseni. Elokuvani ovat eräänlainen retrospektiivi, mutta täydellistä Etelä-Afrikan analyysiä niistä ei saa." Kentridge korostaa, että hän ei tee elokuviaan merkityksestä lähtien.
Sensuurista ei William Kentridgelle ollut rotusortohallituksen aikana haittaa. "Yleisöelokuvilla oli tiukka sensuuri, mutta visuaalisella taiteella ei. Sitä ei pidetty vaarallisena vaan marginaalisena. Jossain välissä teatteri oli tärkeä kanava sanoa sellaista, mitä lehdissä ei ollut."
Yhteiskunnallisuus näkyy selvemmin Kentridgen muissa töissä. Hänen teatteriohjauksensa Ubu and the Truth Commission yhdisti Etelä-Afrikan rotusortoa tutkineen totuuskomission dokumentit Alfred Jarryn räävittömään näytelmään.
Hiljan Kentridge teki Amsterdamiin Afrikan siirtomaamenneisyyttä peilaavan elokuvan: "Käytössäni oli tila, jossa oli 35 metrin korkeudessa loistava barokkikatto, joka hävitti tavallisen horisontin." Hän kokosi 1700-luvun kolonialistisista teksteistä hollannin- ja englanninkielisen esityksen, jonka tekstistä 400 katsojaa pystyi lukemaan osan vain peileillä. "Hollanti oli Etelä-Afrikan ensimmäinen kolonisoija", Kentridge muistuttaa.
Istanbulin vanhoissa vesisäiliöissä esitettiin Kentridgen varjoanimaatio Procession, Etelä-Afrikan mustien historiaan vahvasti viittaava kulkue. Säiliöiden vedenpinta toisti peilinä varjohahmot.
Monitaiteellinen on myös Kentridgen eteläafrikkalaiselle Handspring Puppet Companylle ohjaama nukketeatteriooppera Il ritorno d'Ulisse. Hän on siirtänyt 1641 ensi kerran esitetyn Monteverdin Odysseus-oopperan johannesburgilaiseen sairaalaan. Parhaillaan Eurooppaa kiertävän esityksen taustaksi heijastetaan Kentridgen piirroksia.
***
Kulttuuri|KUKA?
Sowetolaisen teatterin perustaja
William Kentridge syntyi 1955 Johannesburgissa Etelä-Afrikassa ja asuu yhä siellä.
Valtio-opin loppututkinto Witwatersrandin yliopistosta 1976; opintoja Johannesburg Art Foundationissa 1976-78; teatteriopintoja Pariisissa 1981-82.
Johannesburgissa ja Sowetossa 1975-91 toimineen Junction Avenue Theatre Companyn perustajia.
Useita omia näyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla vuodesta 1979.
Carnegie International -palkinto 1999.
Ohjannut lyhytelokuvia vuodesta 1981, alkuun sepitteitä, myöhemmin myös dokumentteja sekä vuodesta 1985 useita animaatioita.
