Timo Ronkainen: Tintistä Fogeliin. Helmivyö.
Sarjainfo (191, 2/2021 – Heikki Jokinen) Sarjakuvakritiikki on yllättävän uusi laji Suomessa. Vasta 1980-luvun puolivälissä se rantautui sanomalehtiin vastaavin ehdoin kuin muukin taidekritiikki. Sitä ennen nähtiin yksittäisiä artikkeleita tai lyhyiden mainintojen koosteita.
Aloitin Helsingin Sanomien sarjakuvakriitikkona samoihin aikoihin kuin Sauli Pesonen Kalevassa, vuonna 1985. Tämä oli tuohon aikaan aivan uutta. Timo Ronkainen alkoi kirjoittaa sarjakuvakritiikkiä Karjalan maahan ja Karjalaiseen vuosina 1987 ja 1988.
Yhä sarjakuvasta eri medioihin kirjoittava Ronkainen (s. 1967) on siis ollut mukana pitkän osan sarjakuvakritiikkimme lyhyestä historiasta. Tintistä Fogeliin kokoaa yhteen hänen valikoituja sarjakuva-arvostelujaan vuodesta 2003 alkaen. Joukossa on lisäksi joitakin tekstejä 1980-luvun lopulta.
Ei ole ihme, että eri kerrostumat näkyvät näin pitkän ajan teksteissä. Sisällön hienosäätöön vaikuttaa mediakin. Kirjan arvostelut ovat pääosin Sarjainfossa ja Kvaakissa ilmestyneitä. Ne ovat alan erikoisjulkaisuja, joiden lukijoille kirjoittaa vääjäämättä eri painotuksin kuin maakunnan sanomalehteen.
Arvostelut kattavat sarjakuvan eri lajeineen ja tyylisuuntineen. Painotus on muualla kuin kokeilevimmissa teoksissa, mutta arvostelijan työt riippuvat tietysti siitä, mitä julkaistaan.
Tekstejä leimaavat asiantuntemus, perehtyneisyys ja kiinnostus lajiin. Ronkainen tietää, mistä kirjoittaa, ja monta asiaa sen ympäriltäkin. Sarjakuvan historia ja kulloinenkin tila ovat tuttuja.
Kiinnostuksesta sarjakuvaan ilmaisumuotona seuraa se, että Ronkainen ei torju mitään sarjakuvaa sen lajin, tyylin tai sisällön perusteella. Teos kuin teos, kohtelu on reilua ja uteliaan kiinnostunutta.
Klassinen kritiikin kaava on monesta yhteydestä tuttu: teoksen esittely, analyysi ja arvottaminen. Se ei ole autuaaksitekevä tai ainoa ohje, mutta tarjoaa yhden työkalun arvioida sisällöllisesti kirjan kritiikkejä.
Teoksen esittely ja sijoittamisen alan kenttään käy suvereenisti. Ronkaisen laaja alan tuntemus poimii oleelliset tiedot. Arvottaminenkin teksteissä on, arvio teoksesta tai sen soveltuvuudesta eri lukijoille ja tilanteisiin.
Analyysi sen sijaan jää joissakin teksteissä vähemmälle, vaikka ei puutukaan kokonaan. Lukijana itseäni kiinnostaisi useamminkin, miten Ronkaisen tietomäärällä varustettu kriitikko näkee teoksen; sen merkitykset ja kerronnan tavoitteet.
Ronkainen on itsekin taitava piirtäjä ja kuvan tuntija, sarjakuvan visuaalista analyysiäkin lukisin mielelläni häneltä enemmän. Se jää yleensäkin sarjakuvakritiikissä liian vähiin, ehkä sarjakuvan visuaalisen analyysin tradition vakiintumattomuus saa kriitikot ujoiksi.
