Émile Bravo: Piko. Nuoren sankarin päiväkirja. Suom. Anssi Rauhala. Egmont. 69 s. 18 e.
Olivier Schwartz - Yann: Tummanvihreä pikkolopoika. Suom. Emilia Melasuo. Egmont. 64 s. 17 e.
HS (18.01.2011 - Heikki Jokinen) Piko ja Fantasio ovat eurooppalaisen sarjakuvan perushahmoja. Ranskalaisen Robert Veltierin luomaa, 1938 alkanutta sarjaa on julkaistu suomeksi yli 50 albumia. Tunnetuin sarjan piirtäjä oli belgialainen Andre Franquin.
Kustantaja Dupuis kehitti vuonna 2006 hieman hiipuneelle sarjalle Spirou one-shot -julkaisut, johon tekijä tai tekijäpari tekee vain yhden albumin.
Kaksi ensimmäistä julkaistiin suomeksi Tempo-lehtinä. Sarjan neljäs ja viides osa julkaistiin kovakantisina, hieman normaalikokoa suurempina albumeina.
Hyvä niin, sillä ne ovat kelpo luettavaa.
Nuoren sankarin päiväkirja sijoittuu Brysselin, kesään 1939. Hotellin pikkolo, köyhä orpopoika Piko, alkaa tajuta jotakin todellisuudesta. Saksan ulkoministerin edustaja on neuvottelevinaan hotellissa puolalaisten kanssa mahdollisista alueluovutuksista, fasistit ja kommunistit kiistelevät, eri maiden tiedustelijat liikkuvat ympärillä ja Piko ihastuu hotellin juutalaiseen aputyttöön.
Albumi on kuvaus lapsuuden lopusta, niin Pikon kuin Euroopankin. Viattomuuden aika on ohi, ja pommit putoavat pian. Tarinan vakavuutta keventävät kuitenkin huumori sekä monet viittaukset sarjakuviin ja historiaan.
Piko kohtaa albumissa tulevan kumppaninsa, uteliaan lehtimies Fantasion. Samalla selviää miksi Piko käyttää aina pikkolon pukua ja miten Spip-orava sai ihmismäisen tietoisuutensa.
Émile Bravon käsikirjoitus ja kuvat ovat laatutyötä. Kerronta on vanhanaikaista sanan hyvässä mielessä: tarkkaa, monta lukukertaa kestävää sekä runsasta.
Albumissa Tummanvihreä pikkolopoika eletään vuotta 1942 natsien valtaamassa Brysselissä. Vauhdikas tarina on täynnä tavaraa ja käänteitä: salaisia aseita, vastarintaliikettä, mustan pörssin kauppiaita.
Ajankuva syntyy seinien julisteista ja tyylikkäistä sekä yksityiskohdilla herkuttelevista piirroksista. Murretut värit luovat osan tunnelmaa.
Viittauksia eri puolille on edellistä albumia enemmän, jopa saksalaisen vampin nimi Chickengrüber viittaa Adolf Hitlerin suvun aiempaan nimeen.
Tarinassa kuvattu yksinäisen brittikoneen hyökkäys Gestapon päämajaan perustuu historiaan. Taloon hyökkäsi brysseliläissyntyinen lentäjä, paroni de Sélys Longchamps tammikuussa 1943.
Niin erilaisia kuin albumit ovatkin, ne ovat omassa lajissaan onnistuneita ja sopivat hyvin yhteen. Ne puhaltavat uutta eloa perinteiseen klassikkosarjaan.
Heikki Jokinen
