Timo Mäkelä: Minun elämäni. Arktinen banaani. 112 s. 36 e.
HS (05.01.2009 - Heikki Jokinen) Vanha herra kiertää Helsingin metsiä, rantoja ja katuja. Hän pohtii näkemäänsä, elämän kiertokulkua ja selän takana kulkevaa kuolemaa.
Tunnelma on ilon ja surun omalaatuinen sekoitus, elämän lait hyväksyneen tarkkailijan välillä seestynyt tai yhä hämmästelevä monologi. Timo Mäkelän (s. 1951) Minun elämäni aukeaa moneen suuntaan ja siloisen pinnan alle kätkeytyy särmiä.
Teemat ovat syvästi biologisia, vertaavat monia meille niin tärkeitä tavoitteita muuhun luontoon. Teos antaa oikeat nimet ahneudellemme, kiireellemme ja voittamisen himollemme.
Sarja on ilmestynyt Helsingin Sanomissa sunnuntaisin vuodesta 2001. Vaikka se on lehden sivuillakin komea, hyvällä paperilla ja isommassa koossa se puhkeaa kukkaan. Kerronnan teemat näkyvät selvemmin ja kokonaisuus on kiinteä.
Mäkelän omakohtainen näkemys, piirroksen intiimiys ja näiden kiinnittyminen arkiseen Helsinkiin ovat huikea paketti. Mäkelän piirros suorastaan hyväilee Helsingin kallioita ja puistoja, vanhoja taloja ja sadetta asfaltilla.
Vierailut nykytaiteen mestareiden - kuten De Chiricon, Magritten ja Matissen - maailmassa sekä ulkomailla avartavat onnistuneesti teoksen maisemaa. Värit ovat kauniit ja ilmaisevat.
Entä kirjan opetus? Se on lohduttava: "Nuoruus ei tule takaisin. Ei se tule. Älä pelkää."
