Teksti on toimittamastani kirjasta Sika ja muusa (Arktinen Banaani, 2010). Se arvioi Viivi ja Wagner -sarjakuvaa viidestä eri tulokulmasta. Kirja liittyi EMMA-museossa 2010 olleseen kuratoimaani Viivi ja Wagner -näyttelyyn.
Sika on iso lapsi
Sika ja muusa (2010 - Heikki Jokinen) Wagnerin tavaramerkki ovat hassut päähänpistot ja oudot ideat. Joutilaisuus on paheiden äiti, sanotaan, mutta Wagnerin kohdalla se johtaa mitä erikoisimpiin oivalluksiin.
Yhteistä niille on yleensä työnteon minimoimiseksi nähty valtava vaiva, ideoiden loistavuus lähinnä niiden keksijän mielestä sekä oivallusten ja kokeilujen vähintäänkin lievä ennakkoluulottomuus.
Luovuutta Wagnerin ideoista ei puutu. Ne eivät tunnusta todellisuuden käytäntöjä eivätkä niihin välttämättä sopeudu. Wagner syö kotiin tuomastaan lehmästä peräpuolen kun Viivi kyllästyy lantakasoihin lattialla. Lehmä elelee senkin jälkeen aivan tavalliseen tapaan. Käyttökelpoisin Wagnerin ideoista lienee sipulin pilkkominen uimalasit päässä; ennakkoluuloton poikanikin kokeili sitä.
"Miksei kroppasi ole yhtä ahkera kuin aivosi?", kysyy Viivi eräässä stripissä. Ehkä siksi, että Wagnerin näkökulmasta aivoja kannattaa käyttää vain kropan vaivojen säästämiseen ja helppoon rikastumiseen.
Omiaan puuhaillessaan Wagner on usein kuin iso lapsi, puuhakas ja mielikuvitukseensa uppoava. Joskus kuulee väitettävän, että miesten innokas lapsenomaisuus on naisista suorastaan hellyttävää. Viivikin katselee Wagneria välillä kuin pikkulastaan; ehkä teoria pätee sikoihinkin.
Parisuhteen parissa
Millainen voi olla sian ja naisen suhde? Yllättävän monimuotoinen ja toimiva ainakin Viivin ja Wagnerin arkikokemuksen perusteella. Syy on yksinkertainen: hahmojen erilaisuudesta huolimatta pohjalla on syvä välittäminen toisesta.
Hellyys saa monia muotoja, mutta ennen muuta se elää tässä päivässä ja teoissa. Suomen kielen kaunein lause ei ole "Rakastan sinua" vaan "Syömään!", pohtii tyytyväinen Wagner ruokapöydässä.
Arjen kitkakohdat eivät liene aivan tuntemattomia suomalaiskodeissa: ristiriitainen näkemys siivouksen tarpeellisuudesta, rakkauden ilmaisun erilaiset tavat ja keskustelu ruokakomeron sekä vaatekaapin sisällöstä.
Taustalla kuuluu tasaisena Viivin biologisen kellon tikitys, mutta Wagner lukee mieluummin pornolehtiä kuin hankkii lapsia. Seksielämäänsä sekä Viivi että Wagner sen sijaan vaikuttavat hyvin tyytyväisiltä.
Wagnerin suorasukainen rehellisyys saa hänet sanomaan sellaistakin, minkä sanominen ei tapana ole. Hän kommentoi reippaasti Viivin ulkonäköä, käytöstä ja ajatuksia. Tämä raivostuttaa usein Viivin, mutta hän ei lähde kuitenkaan pois. Ehkä hän tavallaan arvostaa sikansa konstailemattomuutta ja ennakoitavuutta.
Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus, kysytään katugallupissa. "Laiskuus, muutoksen pelko ja huono muisti", vastaa Wagner. "Naisen masokismi", vastaa Viivi.
Todellisuuden kumu
Yhteiskunnan todellisuus tunkeutuu toisinaan Viiviin ja Wagneriin: junavuorot on lopetettu, uusliberaali noukkii rusinat pullasta tai Wagner ryhtyy presidentiksi. Tämä on osa sarjan moniulotteista viehätystä, se ei elä umpiossa tai tuijota vain omaan napaansa.
Huomiot maailmasta asettuvat monelle eri tasolle. Ne voivat liittyä vaikka yleisöpalvelun olemattomuuteen, halvan viinan tuhoihin tai työelämän epäinhimillistymiseen. Vaaleissa Wagner menestyy, koska hän ymmärtää olla sika alusta asti. Viihdebisneksessä Wagner menestyy tarjoamalla matalatasoisinta mahdollista mössöä.
Useimmat todellisuuden kumua kuuntelevat stripit kiertyvät samankaltaisten teemojen ympärille. Yksi niistä on työ. Se häviää Kiinaan sekä työttömyyskortistoon ja samalla palvelut katoavat. Wagnerille työtä ei riitä, vaikka hän välillä hakee sitä lähes uskottavan tuntuisesti. Viivin työssä tahdin kiristyminen alkaa ylittää hänen kestokykynsä.
Samalla yhteiskuntaamme ajetaan alas härkäpäisessä uusliberalismin ja yksityistämisen ideologian hengessä. Wagner vuokraa parvekkeensa vanhusten säilytyspaikaksi, hänen sairaalansa priorisoi potilaat tautien aakkosjärjestyksen mukaan ja välillä koko sarjakuvakin ulkoistetaan.
Ikävää asiassa on se, että nämä huomiot eivät ole silkkaa sarjakuvapiirtäjän mielikuvituksen tuotetta.
Alitajunnan alkemiaa
Todellisuus on olemassa siinä muodossa kuin me sen hyväksymme. Viivissä ja Wagnerissa on oma arvaamaton todellisuutensa, ja senkin rajat on tehty rikottaviksi. Wagner muuttuu lihaliemikuutioksi, hänen sisällään kasvaa puu ja kotoa löytyy ovi alitajuntaan.
Juba on tehnyt yksin yli 3 600 Viivi ja Wagner -strippiä. Näin huikean määrän ideoimiseen taiteilijan on kaavittava aivojensa perimmäisetkin sopukat. Hänen on kohdattava sekä työstettävä nekin outoudet, joita sieltä tai unista löytyy.
Välillä piirtäjä alkaa itsekin pohtia mitä hän oikein tekee, saa Wagnerin miettimään onko tämä olemassa vai vain illuusio lukijan aivoissa.
Suositun huumorisarjan tekijä on erikoinen ammatti, jossa joutuu monen graduntekijän, toimittajan ja lukijan utelujen kohteeksi. Työ on yksinäistä istumista, mutta tulos on äärimmäisen julkinen.
Tämä kaikki voi tuntua taiteilijasta ristiriitaiselta. Eräänä aamuna Wagnerille käykin kuin Gregor Samsalle Franz Kafkan novellissa Muodonmuutos: hän herää koloradonkuoriaisena.
Taiteilijan suosio voi tulla ja mennä nopeasti. Wagner muuttaa eläintarhaan, jossa kansa riemuitsee jopa hänen pierustaan. Äkkiä innostus hiipuu ja lehmä ottaa Wagnerin paikan. Samaa palautteen työstöä näkyy stripissä, jossa kansanjoukko aikoo lynkata Wagnerin, joka pakenee lentäen omilla siivillään. Sellaiset tarvitsee jokainen taiteilija.
Arjen filosofiaa
On oikeastaan kummallista, että arvomaailmaltaan kaksi niin erilaista olentoa kuin Viivi ja Wagner voivat asua yhdessä ja tulla toimeen keskenään. Viivin näkemykset kasvissyönnistä, ekologiasta ja naisen asemasta eivät Wagneria suuresti hetkauta.
Silti he tulevat toimeen keskenään. Syy voi olla maailman hahmottamisen tavassa yllättäen piilevä yhtäläisyys. Viivin luonnosuojeluideologia asettuu limittäin Wagnerin isojen asioiden edessä kokeman hämmennyksen kanssa.
Isotkin asiat voivat olla hallittavia, keinot vain poikkeavat. Wagnerin maailman lopputulos on yllättävän samassa ihmisen kokoisessa mittakaavassa Viivin arkisen ekoajattelun kanssa.
Wagnerin keskeinen, ja monista lukijoista kahdehdittava, ominaisuus on häpeämättömyys. Hän on reilusti sitä mitä on, ei häpeä hitustakaan itseään eikä tekojaan. Näin toimin enkä vahingoita ketään. Se on hämmästyttävää tässä Janten lain maassa. Eläin elää, ihminen ihmettelee.
Ihmisen osa on huono omatunto. Viivin niskaan kasvaa yöllä outo kyttyrä, id, Sigmund Freudin kuvaama mielemme viettikerrostuma. Id sättii Viiviä ja Viivin on otettava itsetunnon oppitunteja Wagnerilta. Oppi on yksinkertainen: noudata mielihalujasi ja löydä elämänilo kermamunkeista.
