Didier Comès: Silence. Suomennos Marja Luoma. Jalava 1986.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Silence on eurooppalaisen sarjakuvaromaanin varhaisia avainteoksia. Termi ei viittaa vain teosten romaanimaisuuteen, vaan niiden irtautumiseen sarjakuva-albumia pitkään kahlinneesta 48 sivun määrämitan ikeestä. Albumi tehdään sen mittaiseksi kuin tarina vaatii. 124-sivuinen Silence on jo ulkoisestikin runsas.
Belgialaisen Didier Comèsin (s. 1942) luomassa Silencen maailmassa vallitsee vastapoolien välinen kamppailu. Beausongen maalaiskylässä Ardenneilla taistelevat keskenään uusi ja mennyt aika, kaupunki ja maaseutu, ihminen ja luonto, taikausko ja kanonisoitu kirkko sekä hyvä ja paha kaikissa vivahteissaan. Taistelu näkyy myös Comèsin grafiikassa, jossa taistelevat keskenään musta ja valkoinen.
Tarinan päähenkilö on Silence, mykkä ja yksinkertainen mies. Hänen ympärillään leimuavat viha, ahneus, kateus ja intohimo. Ne eivät kuitenkaan jaksa tunkeutua sisälle Silencen kauniiseen mieleen.
Muita albumin tärkeitä hahmoja ovat maatalossa työskentelevän Silencen ilkeä isäntä ja hänen ystävänsä, Kärpäseksi kutsuttu noita. He vihaavat metsässä yksinään asuvaa sokeaa naista, jota he sanovat noita-akaksi.
Kuten ei yötäkään voi olla olemassa ilman päivää, ei Beausongessakaan voi olla yhtään voimaa ilman vastavoimaa. Silti ne myös elävät limittäin toistensa kanssa. Katolinen kirkko ottaa taikauskon realiteettina, tuntien oman vaikutusvaltansa logiikan, joka sekin perustuu tietoon siitä, ettemme tiedä.
Comèsille kanonisoidut ja kanonisoimattomat uskonnot ovat samaa juurta. Kärpäsen hautajaisissa pappi tekee taikavoimien pelossa ristejä lumeen aivan kuin Kärpänen oli tehnyt taikansa katolisen Jumalan nimeen.
Myös kirjan kerronnan taitekohtana oleva rupikonnan noituminen yhdistää molemmat, kirkon uskon ja taikauskon. Comès ei ole piirtänyt sattumalta Kärpästä tekemään taikojaan Jeesus-patsaan eteen eikä valinnut sen juurelle sattumalta orjantappuroita, joihin käärittynä rupikonna muuttuu tuskan ja kuoleman välikappaleeksi.
Eräässä haastattelussa Comès on todennut, että Beausonge (suomeksi 'kaunis unikuva' tai 'haave') on mikrokosmos, maailma pienoiskoossa. "Taikuus elää vielä, asenteiden tasolla", hän kertoo kotiseudustaan Ardenneista.
Vastakohtien maailmassa on tärkeää liittoutua. Hyvät liittoutuvat luonnon, kuten tuulen ja käärmeiden kanssa. Viimeisen sivun seesteisessä visiossa ovat tärkeitä linnut. Silence ja näkönsä takaisin saanut sokaistu nainen kulkevat lintujen kanssa, ja ovat niiden kanssa yhtä.
Ennen muuta Comèsin maailma on uskollinen omille laeilleen. Albumissa ei ole mitään, mikä ei kuuluisi kylän mahdolliseen maailmaan tai täydentäisi näkemystämme siitä. Käsikirjoitus on samanaikaisesti vähäeleinen ja monitasoinen.
Comèsin omista lähtökohdistaan luoma visuaalinen järjestelmä on taloudellinen. Se ei mässäile, se ei pihtaile. Kaikki löytyy kuvista ja kuvista löytyy kaikki.
Tapahtumat etenevät henkilöhahmojen kautta, jotka ovat selkeästi joko hyviä tai pahoja. Pahojen maailmassa pärjää vain sulkeutumalla tai sulkeutunutta näyttelemällä. Silence kohtaa vankimielisairaalassa kääpiön, joka polttaa sikarilla Silencen kättä testatakseen, onko hän mykkä vai ei. "Täällä pöpilässä nääs täytyy epäillä kaikkea", kääpiö selittää. Pyyteetöntä hyvyyttä löytyy vain yhteiskunnan hyljeksittyjen keskuudesta, vankilasta tai sirkuksesta.
Vain mykän ja jälkeenjääneen Silencen maailma ei ole kaksijakoinen. Sen sanoo jo albumin ensimmäinen teksti: "Minä olen Silence ja minä olen hyvä." Kyvyttömyys taistella tuhoaa Silencen. Hän ei ole syönyt hyvän ja pahan tiedon puusta, joten hänelle käärme ei ole pahan vaan hyvän symboli ja ystävä.
Silencen maailma on kaunis. Se onkin hänen oman sulkeutuneen lapsenomaisen mielensä tulos. Ehkä hän on juuri se sielu, jota Jeesus tarkoitti sanoessaan: "Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivaan valtakuntaan."
Paha ei ole pahaa, ellemme me sitä itse siksi usko: paha on ihmisen uskomusjärjestelmien luomus. Comèsin maailmassa kulttuurimme tuottaa meidät, emme me kulttuuriamme.
Albumiin on kudottu suuri määrä myyttejä ja muita kollektiivisen alitajuntamme täyttäjiä. Raamattunsa lisäksi Comès on lukenut maailmankirjallisuuden klassikkonsa. Yrittäessään johdattaa Silencea normaalin vihan maailmaan Noita-akaksi kutsuttu nainen antaa tälle narrin hatun evästäen: "Tästä lähtien olet hullu prinssi."
Prinssi, joka sortui hyvän ja pahan ristiriidan alle eikä voinut muuta kuin tehdä itsestään narrin, on Hamlet. Albumin viimeinen kuva kertoo visuaalisesti sen minkä kuoleva Hamlet puki viimeisiksi sanoikseen: "The rest is silence". Loppu on hiljaisuutta.
Pikaisesti katsottuna Comèsia saattaisi pitää sarjakuvagrafiikan uudistajana. Hän on kuitenkin klassinen kertoja eikä riko ajan ja paikan lakeja vaan osoittaa ne jatkuvasti. Sen sijaan Comès käyttää täysipainoisesti hyväkseen sarjakuvan perinteistä ilmaisupotentiaalia.
Ranskaksi 1980 ilmestynyt Silence on sarjakuvan aikuistumisen virstanpylväitä. Se nostettiin ilmestyttyään oman aikansa keskeisten sarjakuvien joukkoon, ja sitä se on yhä uudella vuosituhannellakin, vaikka kirjasta puuttuukin aikamme muodikas kyyninen maailmankuvan yhdentekevyys.
Muissa teoksissaan Comès ei ole pystynyt yhtä huikeaan suoritukseen, vaikka tekemisen taito välillä niissä vilahtaakin. Comesilta on suomennettu myös teokset Lumikko, Eva, Sydänpuu ja Uneksivien puiden talo. Niistä palkitsevinta luettavaa on Lumikko.
Mitä me oikeastaan tiesimme sarjakuvasta ennen kuin Silence julkaistiin suomeksi? Yhtä vähän kuin tietäisimme elokuvasta ilman Bressonin Rahaa, kirjallisuudesta ilman Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta tai kuvataiteesta ilman Egon Schielen teoksia.
