Neil Gaiman ja useita piirtäjiä: Sandman. Neljä albumia vuosina 1993 -94. Jalava.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Brittisyntyisen kirjoittaja Neil Gaimanin luoma Sandman on erityisesti anglosaksisessa maailmassa, mutta myös muualla tunnettu ja tunnustettu sarjakuva. Se ilmestyi 1989 - 1996 lehtisarjana Yhdysvalloissa. Gaiman (s. 1960) kirjoitti kaikki 75 tarinaa, mutta niillä oli kymmeniä eri piirtäjiä. Visuaalisen asun sijasta sarjoja nivovat yhteen Gaimanin tarinat.
Sandman-sarjakuva kiertyy seitsemän myyttisen kuolemattoman ympärille. Dramaturgia syntyy nykyisten ja muinaisten jumalien kohtaamisesta. Vakituisesti tarinoissa nähdään sisarukset Uni - myös Morfeus tai Unien valtias - ja Kuolema.
Gaiman yhdistää monta lajia: Sandmanissa on seikoitettu fantasiaa, satuja, antiikin jumaltaruja sekä myyttejä. Päälle on ripoteltu vielä kauhukertomuksen perinnettä.
Sarjan keskeiseksi teemaksi nousee uni. Unen voima on suuri: se voi parantaa tai tehdä hulluksi, mutta ennen muuta se tarjoaa matkan mielen kolkkaan, johon ihminen ei yllä. Unen maailma voi olla todempi kuin muu maailma.
Tarinoiden ytimenä on usein myytti, uskomus maailman synnystä ja järjestäytymisestä. Folkloristisessa tutkimuksessa myytti on määritelty ihmiskunnan kestävimmäksi perinnöksi, josta voi ammentaa, ja jonka voi varioida lähes loputtomiin ja kohdata silti ymmärrystä lukijoissa. Myytin kantajina Gaimanilla ovat yliluonnolliset olennot, jumalat.
Unen ja myytin yhdistää ihmisen universaali ja väistämätön kokemus - kuolema. Sandmanissa kuolema on nuori punk-goottityttö, joka kulkee joka puolella viemässä viestejänsä ihmisille.
Suomeksi ilmestyneistä Sandman-albumeista lukemista kestävin on Unien maa. Sen neljä tarinaa kertovat unen voimasta: uskomalla uniinsa ja uneksimalla voi muuttaa maailman.
Eräs unen maailmaan uskonut oli William Shakespeare. Hän saa esittää albumissa näytelmänsä Kesäyön unelma sen tilanneille kuolemattomien maailman asukkaille, keijuille ja maahisille. Kuolemattomien maailma on painumassa unohduksiin, ja sen asukkaat haluavat istuttaa katoavan ihmisten mieliin tarinoiden avulla. Koko Sandman-sarja myös päättyy Shakespeareen.
Visuaalisesti Sandman on sekava. Piirtäjät kulkevat ohi yksi kerrallaan, ja moni heistä tyytyy tekemään rutiininomaista standardipiirrosta. Kuvat ovat usein tuhruisia, kompositiot jäykkiä ja värit räikeitä. Käsikirjoitus korostuu siksi entisestäänkin, tämä on Gaimanin sarjakuva, ei piirtäjien.
Yhdysvalloissa Sandmanin merkitys sarjakuvan arvostuksen nousulle on ollut suuri. Sandman huomattiin myös tarinan ulottuvuuksien ja kielen vuoksi, sekä siksi että se yhdistää korkeaa ja matalaa, antiikin jumalia ja kauhutarinoita.
Sandmanin maailma on hyvin anglosaksinen, vaikka se liikkuukin ihmiskunnan yhteisten muistin poimuissa. Koska Sandman liittyy tiiviisti yhdysvaltalaiseen sarjakuvatyyliin ja anglosaksiseen fantasiakirjallisuuteen, tarinat avautuvat lähinnä niille, joille nämä taustat ovat tuttuja ja joita ne jo ennestään kiinnostavat.
Viime vuosina Neil Gaiman on kirjoittanut fantasiaromaaneja, joita on myös suomennettu. Syksyllä 2003 ilmestyi myös uusi Sandman-kokoelma Endless Nights. Sen seitsemän piirtäjän joukossa ovat myös eurooppalaiset Miguelanxo Prado ja Milo Manara.
