Don Rosa: Sammon salaisuus. Suomennos Jukka Lindfors, Markku Saarinen ja Ilkka Syrén. Helsinki Media 1999.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Moni folkloristi on ratkonut ikänsä Sammon arvoitusta, ja tulkintoja on yhtä monta kuin tulkitsijoitakin. Kentuckylainen sarjakuvapiirtäjä Don Rosa laittaa myös lusikkansa soppaan, kun hän marssittaa Suomeen maailman mysteerien kokeneen selvittäjän Roope Ankan. Kovasti Björn Landströmin Kalevala-piirroksia muistuttava Sampo löytyy Vaasan saaristosta ja jauhaa kansanrunojen mukaisesti suolaa, viljaa ja kultaa.
Don Rosa (s.1951) on nykyisistä Disney-piirtäjistä meillä tunnetuin. Hän on Carl Barksin kuuliainen oppipoika, tosin ilman mestarin lupaa. Suuressa osassa tuotantoaan Rosa tuijottaa Barksin töitä kuin Döbeln joukkojaan Juuttaalla, aukkoja katsellen. Rosa selittää usein pitkienkin mutkien kautta niitä asioita ja tapahtumia, jotka Barksilta jäivät kertomatta.
Suomessa Rosan ankkasaagoja on koottu useiksi hyvin menestyneiksi kirjoiksi: Kadonneen kirjaston vartijat (1995), Roope Ankan elämä ja teot (1997), Temppeliherrojen kätketty kruunu (2001) ja Kymmenen avataran aarre (2003). Tarkimmin hän on keskittynyt suosikkihahmonsa Roope Ankan elämäkerran kutomiseen.
Kalevalakin liittyy Rosan jäljiltä Ankkalinnan maailmaan kymmenen tarinan koostekirjassa Sammon salaisuus (1999). Sen 34-sivuinen Sampo-tarina sotkee mukaan Roope Ankan lapsuudessaan kohtaaman Elias Lönnrotin, Sammon vaiheet sekä Väinämöisen, Louhen ja Iku-Turson. Välillä seikkaillaan tarujen Kalevalassa ja Tuonelassa, loppuratkaisu sijoittuu tämän päivän Helsinkiin. Kaupunki on oikean näköinen, koska rakennusinsinööriksi opiskellut Rosa kopioi näkymät valokuvista.
Jukka Lindfors käänsi Kalevalan sankarien puheet oivaltavaan runomittaan. Kun Louhi lähtee Helsinkiin kostamaan suomalaisille hän virkkaa mennessään: ”Nytpä tallin syrjätuote / osuu siipiin tuulimyllyn”. Sehän on oiva kalevalainen tapa ilmaista asia, jonka jenkki sanoo lauseella ”Shit hits the fan”, jota tuskin Rosan käsikirjoituksesta edes löytyi. En myöskään usko, että Aku Rosan alkuperäistekstissä toteaa Bertolt Brechtin tavoin suomalaisten vaikenevan kahdella kielellään.
Kirjan muut tarinat ovat Rosan varhaisempaa tuotantoa, ja siksi vielä enemmän Barks-pastisseja kuin Sampo-tarina. Rosa itse korostaa esipuheissaan olevansa ankka-fani ja sarjakuvan amatööri. Molemmat väitteet ovat totisinta totta.
Fanius paistaa läpi joka sarjasta. Profeettaahan seuraa aina joukko opetuslapsia, jotka keskittyvät tulkintoihin, uskonkappaleiden luomiseen ja kanonisointiin. Näin myös Rosa toimii: Barksin työt määräävät rajat uuden luomiselle ja ovat innoituksen lähde.
Piirrostyö on osin amatöörimäistä, mikä n'kyy vanhemmissa tarinoissa Barksin sarjojen kopiointina asentoja myöten, uudemmissa insinöörintarkkana yksityiskohtien painottamisena ja hienoisena jäykkyytenä. Kuvat on myös tungettu täpötäyteen yksityiskohtia.
Silti Rosan tarinoista pitää. Hän on innostunut ja vilpitön sekä osaa välillä riemastuttaa jutuillaan meitä Barksimme tarkkaan lukeneita suomalaisiakin.
