Katja Tukiainen: Postia Intiasta. Sarjamafia 2002.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Postia Intiasta -albumin tyylilaji selviää lukijalle jo ensi sivuilla: se on suuria ja pieniä huomioita kiehtovalla tavalla yhdistävä intiimi tarinoiden tilkkupeitto. Niistä koostuu se outo ilmiö, jota kutsumme elämäksi.
Tekijä kiertää Intiaa ummistamatta silmiään vieraalta todellisuudelta. Hän ei kuitenkaan tyydy vain raportoimaan näkemästään, vaan yhdistää oman itsensä kiinteästi kerrontaan.
Katja Tukiaisen (s. 1969) sarjakuvalliset matkakirjeet syntyivät hänen oleskelleessaan yli kaksi kuukautta Intiassa. Matkan alkusyy oli osallistuminen opettajana suomalaisen Maailman sarjakuvat -yhdistyksen eteläisessä Tamil Nadun osavaltiossa järjestämään hyötysarjakuvan seminaariin.
Aiemmin Tukiainen on kirjannut sarjakuviinsa lapsuuden muistoja teoksessa Tyttöjen leikit (1997) sekä lapsen ja isoäidin suhdetta teoksessa Tyttö ja mummo (1998). Hän myös maalaa ja on pitänyt useita taidenäyttelyitä.
Postia Intiasta koostuu yhden sivun sarjakuvista, joista jokainen on kirjattu omalle päivälleen. Kerronnan juonteina ovat matkan kulku ja tekijän läsnäolo kokemuksen tulkkina. Lyhyet selittävät tekstit ovat kuin päiväkirjan rivejä.
Tukiaisen kokemukset ovat muillekin Intiassa käyneille tuttuja; melu, kuumuus, ihmisten uteliaisuus ja ystävällisyys, junalipun ostamisen mutkikkuus, vatsataudit. Hän ei kuitenkaan tyydy vain kirjaamaan niitä muistivihkoonsa, vaan löytää kaikkeen oman persoonallisen näkökulmansa.
Globaaliset köyhyyden ja rikkauden erot Tukiainen tiivistää yhteen sivuun. Mysoressa häntä vastaan tulee vanha nainen narulla korjattuine silmälaseineen. "Minulla on uudet puhtaat piilolinssit joka aamu", Tukiainen ajattelee kulkiessaan.
Eläintarhassa hän katselee surullisena häkeissä nököttäviä eläimiä, kunnes joutuu pakenemaan jouduttuaan itse intialaisturistien uteliaisuuden kohteeksi. Tie katselijasta katseen kohteeksi on lyhyt.
Albumin ironia kohdistuu niin itään kuin länteenkin. Joogakoulun guru pukeutuu läntisiin merkkialushousuihin ja yksilöllisyyttään Intiasta etsivät länsimaiset matkaajat on helpompi tunnistaa tatuoinneistaan kuin nimistään.
Pienikin asia voi olla ihme. Kun sarjakuvakurssilla Intiassa kurssin vetäjä Leif Packalen tekee valokopion osanottajan työstä, huoneen valtaa innostunut tunnelma. Tukiainen saa hetken näyttämään yhtä maagisen vaikuttavalta kuin Lumièren veljesten ensimmäisen elokuvanäytöksen. Sitähän se onkin, ihmeitä tapahtuu koko ajan, me vain emme sitä huomaa.
Kirjan eri palasia yhdistää niiden lämmin tunnelma. Ikäviäkään asioita ei kirjata ilkeään sävyyn. Arkisella elämällä, jokaisella ihmisellä ja sillä mitä me teemme on merkitystä. Ihmisen kokemukset ovat universaaleja kotimaasta riippumatta.
Grafiikassaan Katja Tukianen kulke omaa tietään. Hänen tyylinsä on kypsynyt ilmaisuvoimaiseksi, mutta säilyttänyt samalla vilpittömän lempeän pyöreytensä. Fyysinen todellisuuskin taipuu piirtäjän maailmaan, suoraa kulmaa tai viivaa saa albumista etsiä turhaan.
Tunteiden herkimpien liikahdusten kuvaaminen sarjakuvan keinoin on vaikeaa, mutta Tukiainen onnistuu siinä hienosti. Hänellä on oma kuvastonsa, jota oppii pian lukemaan. Myös taidoista vaikein, tiivistäminen, sujuu. Katja Tukiainen saa muutamaan kuvaan mahtumaan paljon. Samalla hän onnistuu hyvin vähillä elementeillä säilyttämään sarjakuvan perusluonteen: ajassa liikuvan kerronnan.
