Marko Turunen: Pohja. Johnny Kniga 2003.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Marko Turunen on kartoittanut omalaatuista maailmaansa monissa lähinnä omakustanteisissa sarjakuvissaan. Hän yhdistää sujuvasti tieteistarinoiden kliseet populaarikulttuurin perintöön ja väkivaltaiset supersankarit päivittäisen arkemme pienten eleiden surrealismiin. Tulokset ovat olleet hienoja ja tinkimättömän persoonallisia.
Turunen on kuitannut tililleen sekä Kemin sarjakuvakilvan että sveitsiläisen Luzernin festivaalin voitot. Hänen teoksensa Rakkautta viimeisellä silmäyksellä (2000) ilmestyi myös Ranskassa.
Kuvanveistäjäksi opiskelleen, mutta sarjakuvantekijäksi ryhtyneen Turusen (s. 1973) kosmoksessa esiintyvät useimmin R-Rautanainen ja Muukalainen. He ovat outo pariskunta, iso naamiokasvoinen nainen ja pieni alien-silmäinen mies, jolla on päässä reikä.
Seuramalla heidän arkielämäänsä Turunen tekee sarjakuvistaan viiltäviä vieraantuneisuuden kuvia. Tuiki tavallinen suomalainen kaupunkiympäristö ja asuintalot sekoittuvat outoihin ajatuksiin ja näkyihin. Vahvat ja vaikuttavat kuvat levittävät päälle vielä uuden vierauden kerroksen.
Teoksessaan Tiskipäiväkirja (2002) Turunen yhdisti arkea sarjakuvaan huikealla tavalla: hän kuvasi nelisenkymmentä sivua tiskattavia astioita. Albumin täyttävät tappavan tasaisesti kuvat likaisista kattiloista ja lautasista.
Pohja on kertomus Muukalaisen lapsuudesta. Hän asuu tavallisen näköisellä esikaupunkialueella, mutta elämän täyttävät pelot ja käsittämättömät tapahtumat. Nurkan takana vaanii kuolema, ohi kulkee Mustanaamio ja lattia imee Muukalaisen sisäänsä. Yöllä karhu voi tulla raatelemaan pojan, ja ullakolla asuu hirvi. Lohtua Muukalaiselle antaa tieto siitä, että kukaan ei tiedä kuolemansa hetkeä.
Episodeina etenevän tarinan viimeisestä jaksosta Franz Kafkakin olisi kateellinen. Muukalainen naamioituu isoksi toukaksi huijatakseen äitiään, mutta äiti huomaa sen ja pukeutuu jättikorpiksi pelotellakseen poikaansa. Aku Ankan autossa ohi ajavat cowboyt ampuvat äidin. Jos luulet, että Gregor Samsalla oli vaikeaa, lue tämä.
Teoksen grafiikka on rajua. Värit ovat kirkkaita, jopa rajuja, mutta lisäävät kaikkialle levittäytyvää outouden ja vierauden tunnetta. Kirjassa yö ja pelot ovat tummia ja painavia, päivät kirkkauden ja synkkien varjojen yhdistelmiä. Kuvat poimivat yksittäisiä hetkiä, eivät kuljeta tarinaa perinteiseen tapaan.
Kuolema kulkee kintereillä (2003) näyttää Muukalaisen myöhemmin. Hän jakaa R-Rautanaisen kanssa kerrostaloasunnon ja elää kuten muutkin. Pari valmistaa ruokaa, harjaa hampaansa ja katsoo televisiota. Yöllä R-Rautanainen saa vauvan, ja vauvan isä ja äiti ovat ymmällään.
Arkisen tekstin kanssa villissä ristiriidassa oleva kuva tuo kaikkeen surrealistisen ulottuvuuden. Kuvat ovat äärimmilleen pelkistettyjä harmaataustaisia välähdyksiä oudosta todellisuudesta - jonkinlaisia kosmisen kameran heittolaukauksia.
Kerronta hylkää lineaarisen ajan, Turunen saattaa seurata parin sivun verran shampoopullon korkin nousua ilmaan tai siirtää kerronnan fokuksen jogurttipurkin kuvaukseksi. Tekstin toteava sävy säilyy aivan samana riippumatta siitä, kerrotaanko suklaalevyn syömisestä tai vauvan suun puhdistamisesta silmämeikinpoistoaineella.
Lapsuuden vieraus on muuttunut normaaliksi elämän olotilaksi.
